Kopparnäs on Helsingin lähellä parhaita kallioisia ranta-alueita, joita ei ole rakennettu. Kivoille rantakallioille voi löytää myös muualla Kirkkonummen lähistöllä, kuten ainakin siian onkijat tietävät. Kopparnäs Coast Trail on muutaman vuoden vanha tapahtuma, mutta järjestäjänä toimiva Metsäreitti on kokenut tapahtumajärjestäjä kestävyysurheilussa. Heidän kisansa ovat tapahtumina aika suunnistuskilpailun tapaisia, mikä tarkoittaa rentoa tunnelmaa ja luonnonhelmassa olemista.
Itse kisaan valmistautuminen ei ollut optimaalista, kävinhän kaksi viikkoa aiemmin vetämässä totaaliraadot NUTS Hetta-Pallaksella. Jalat palautuivat juoksukuntoon kuitenkin nopeammin kuin Karhunkierrokselta, jonka jälkeen pystyin myös juoksemaan hyvin Bodomtrailissa. Odotin että kahdessa viikossa olen vähintäänkin tyydyttävässä kunnossa juoksemaan Kopparnäsissä.
Ensimmäisen viikon Hetta-Pallaksen jälkeen juoksin pieniä lenkkejä ja lepäsin. Toisella viikolla juoksin maanantaina aika kevyen lenkin, lepäsin tiistain, juoksin keskiviikkona pitkähkön kiihtyvän lenkin, lepäsin torstain ja kävin perjantaina lyhyellä lenkillä. Keskiviikon treenissä juoksu kulki jo aika hyvin ja luottamusta tuli, että kilpailussa jaksan juosta hyvällä vauhdilla. Perjantaina jalat olivat hieman kipeät, mutta syke- ja vauhtitaso oli hyvä. Pidin tarkoituksella kaksi lepopäivää viikolla, jotta jalat olisivat palautuneet. Lyhyellä aikavälillä en usko kunnon nostoon, vaan levon varmistaminen on tärkeämpää.
Kisan lähtöviivalla oli joitakin tuttuja nimiä. Oli helppo tehdä jako juoksijoista. Oli kansainvälisen vauhdin Mårten Boström ja sitten me muut. Meistä muista en osannut etukäteen sanoa, kuka olisi vauhdikkaimmassa kunnossa ja miten tuttuja polut olivat muille, eli kuka olisi vahvoilla kallioilla ja kuka tieosuuksilla.
Kisa alkoi kallio-osuudella. Tuntui, että aloitimme rauhallisesti. Ensimmäisessä alamäessä tuntui, että suorastaan odottelimme. Halusin juosta kovaa koko matkan, joten kiihdytin hieman. Samalla Mårten kiihdytti keulaan. Kallio vaihtui leveäksi ulkoilupoluksi. Mårten juosi 10-20 metriä edelläni ja muut seurasivat minua muutaman metrin takaa. Ensimmäisen kilometrin jälkeen tulee pieni hiekkatieosuus, jossa Mårten tuntui kiihdyttävän vauhtia vielä vähän lisää. Totesin, ettei minun ole mitään järkeä kiihdyttää tai välittää meidän välisestä välimatkasta, vaan annoin välimatkan kasvaa. Toinen kilometri meni 3.40, vaikka kerran ylitettiin kaatunut puu ja risteyksessä piti väistellä pajuja.
Reilun kahden kilometrin kohdalla siirryimme syheröiselle pikkupolulle. Samalla Mårtenin selkä katosi ja näin hänet seuraavan kerran maalissa. Polulla tuntui, että takana tulevat ottivat koko ajan kiinni, vaikka yritin pitää vauhtia. Polussa oli niin jyrkkiä mutkia, että vauhdin pitäminen tuntui vaikealta. Olisi ollut hyödyllistä juosta reitti etukäteen, mutta voi olla, ettei silloinkaan olisi juossut oikeaa uraa. Hidastin, etten väsyisi turhaan repimiseen. Jani Virta juoksi minut kiinni. Totesin, että on parempi ottaa kevyemmin, sillä pelkäsin väsyväni. Pidin mielessäni Hetta-Pallaksen hyytymisen ja varoittelin itseäni liian kovasta alkuvauhdista. Päästin Janin eteeni, olenhan vanha viestisuunnistaja, ja usein tehtäväni on ollut pysyä letkassa mukana. Toisen perässä juoksemalla vaikeassa maastossa saan paremmin luettua askelten paikkoja. Kolmen kilometrin kohdalla oli juottopaikka, join urheilujuomaa. Samalla polku muuttui suoraviivaisemmaksi ja viidestä kilometristä eteenpäin kallioiseksi. Jatkoin Janin perässä. Jotain ääniä kuului takaa, mutta lyhyillä vilkaisuilla en nähnyt ketään.
Kuva Johanna Olli
Kuuden kilometrin kohdalla tullaan yleisön eteen maalin kohdalle ja juostaan aika rankkaa hiekkarantaa. Minulla oli perhe kannustamassa paikan päällä. Jani näytti nappaavan lötköpullot mukaan huoltajalta:
Kuva Johanna Olli
Ennen seitsemää kilometriä oli jälleen juomaa. Otin tälläkin kertaa urheilujuomaa. Hiekkarannan jälkeen juoksimme leveää ulkoilupolkua, joka oli vähän pehmeä, mutta muuten nopea. Välillä oli taas hienoja kallioita, kunnes kahdeksan kilometrin jälkeen kävimme oikein suunnistajamaisessa notkossa, jossa oli heinikkoa ja kaislikkoa. Pahimmat oli toki raivattu pois, eikä mitään liian vaativaa risukkoa ollut. Yhdeksästä kolmeentoista kilometriin juoksimme pientä rantapolkua Klobbackan kallioilla, mikä oli erittäin kivaa. Nämä olivat kilpailun hitaimmat kilometrit johtuen polun mutkaisuudesta ja ajoittaisesta kivikkoisuudesta. Samalla nämä olivat kilpailun kannalta minulle odottelun kilometrit. En tiennyt kuinka tiukoilla Jani oli. Sykkeistä ja tunteesta oletin, että minulla on varaa kiristää. Oletin myös, että Jani ei juokse aivan täysillä kokeneena kettuna, mutta toisaalta Jani voisi olla lähellä täyttä vauhtia ja luottaa, etten jaksa loppuun asti. Itse en uskaltanut vielä avata peliä, koska en luottanut jaksavani loppuun asti kovaa. Tässä kohtaa päätin, että pitäisi odottaa vähintään 15 kilometriin ja mieluummin 17 kilometriin asti, ja sitten kiihdyttää. 13 kilometrin kohdalla oli jälleen juottopiste. Otin välillä vettä, koska sokeri tuntui jäävän suuhun ärsyttävästi.
Kuva Jari Tamminen
14 kilometrin kohdalla oli valokuvausta ja upeita kalliorantoja. Berguddenin jälkeen joku huusi, että olimme kolme ja puoli minuuttia Mårtenia perässä. Vastasin että Mårten on lenkillä, kun pysytään noin hyvin perässä. Toisaalta oma juoksu tuntui hyvältä, vaikka sellaista lyöntivaihdetta ei vielä ollut päällä.
Kuva: Poppis Suomela
15 kilometrin kohdalla siirryttiin suurimmille kallioalueille, jotka muistin eri suunnistuskisoista ja treeneistä vuosien takaa. Upeita kallioita. Kallionousussa olin huomaavinani, että Jani hieman puuskuttaa. Omat jalat tuntuivat hyviltä. Matkaa oli takana 15,5km. Oli aika lähteä. Jännä paikka aina, vuosienkin kokemuksen jälkeen. Kiva kisa tulossa. Kohta keuhkot huutaa. Lähdin kovalla kiihdytyksellä ylämäkeen. Varoin, ettei aivan kauheita happoja vielä tulisi, vaan pystyisin jatkamaan seuraavassakin mäessä samaa lyöntiä. Jani ei pystynyt vastaamaan. Alamäen rullasin kovaa. Samanlainen mäki ylös. Sykkeet 180-tasossa aiemman 165-tasoon verrattuna. Ylämäkeä tasaisen kovaa. Jani jäi tasaisesti, mutta tuli edelleen aika lähellä ja tasaisen hyvää vauhtia.
Kuva: Poppis Suomela
Kalliolta laskeudutaan 17 kilometrin kohdalla juottoon hiekkatielle. Tiputin maahan ensimmäisen vesikupin. Pysähdyin ottamaan urheilujuoman mukaan, tuntui että jotain pitää ottaa. Jani oli ollut vauhdikas tiepätkillä aiemmin ja minulla oli kova kiire päästä tielle. Jani oli vain 30 sekuntia perässä. Nyt tuntui jo, että maastossa erinomaiset S-Lab Speedit eivät hiekkatiellä rullanneet oikein hyvin. Ehkä syy oli kuitenkin jaloissa, tiedä sitten. Melkein kilometri hiekkatietä tuntui noin kolmelta kilometriltä. Vaikutti siltä, ettei Jani kuitenkaan saanut tiellä kiinni. Seuraavaksi taas kalliota ylämäkeen, omaa vahvuusaluettani. Varmaankin kaikkien reisihirviöiden vahvuusaluetta. Jania en nähnyt kalliolla lähellä. Sykkeet sain pidettyä korkealla. Luotin, että vauhtikin on hyvä. 19 kilometrin kyltti tuli vastaan. Nyt tiesin tulevani toiseksi, hyvin vedetty. Loppu oli alamäkeä kohti maalia. Juoksin hieman varmistelle, etten turhaan juoksisi ulos reitiltä, joka oli kyllä hyvin merkitty koko matkalta.
20 kilometrin jälkeen reitti kääntyi rantaan kohti loppusuoraa. Lapset huusiva: "Loppukiri loppukiri!" No, siihen sitten vielä loppukiri hiekkarannalla. Ihan hyvin kroppa tuntui happoa sietävän, eikä ultrajuoksu tuntunut ainakaan kestävyydessä.
Kuva Johanna Olli
Oli mahtavaa päästä kisaamaan tällä tavalla ja tietysti on vielä hitusen kivempaa, kun loppuveto onnistuu tällä tavalla. Maalissa olin toisena neljä ja puoli minuutti Mårten Boströmin jälkeen. Etukäteen pidin tavoitteenani hävitä alle 12 minuuttia ja mahdollisena hävitä alle 10 minuuttia. Jälkikäteen katsoin Mårtenin sykkeitä Stravasta ja luulen, että hän olisi juossut täydellä vauhdilla ehkä neljä minuuttia kovempaa. Joka tapauksessa oma juoksuni oli tasooni nähden erinomainen. Ja mikä vähintään yhtä kivaa, tapahtuma oli mielettömän mukava, keli osui nappiin ja perhekin oli kannustamassa. Aivan erinomainen päivä rannalla. Myöhemmin vaimoni tuli kahdeksalta kilometriltä tyytyväisenä maaliin langon vaimon kanssa. Jes!
Tulokset 20km:
1. Mårten Boström 1.24.07
2. Jussi Ernamo 1.28.40
3. Jani Virta 1.29.43
4. Thomas Schreven 1.32.03
5. Lari Koivu 1.32.08
Kuva Johanna Olli
"Kolmas sija oli jo mulla. Olin seuraavaa 9 minuuttia edellä jossain 48km kohdalla, kun oli pitkä nousu. 54 kilsan kohdallakaan ei ketään näkynyt minuuttien sisällä, mutta silloin aloin jo tummua. Aurinko alkoi paahtaa 40 kilometrin jälkeen. Minä poika juoksin jalkatuntumalla. Jalat jaksoi vielä kohtuu 56km. Mutta kroppa tilttas. 60 km kohdalla Heikki tuli ohi. Makoilin ja oksensin. Ei saatana. Keräsin itseni kävelyyn, jossa syke oli 120. Se oli taputeltu. En edes pystynyt alas juoksemaan Pallakselta, kun rupesi pyörryttämään, pistämään ja kakomaan. Jalat oli paremmat kun Karhunkierroksen lopussa kuitenkin, vaikka huonot. Ei yhtään kramppia.
Huomenna perjantaina kello 12.00 on Hetta-Pallas-juoksun lähtöhetki. Olen Karhunkierroksen jälkeen harjoitellut neljä kertaa mäkeä ja juossut kaksi kovavauhtista lyhyempää kisaa. Kovien helteiden takia en ole harjoitellut yhtä paljon kuin aiemmin. Harjoittelu on kuitenkin ollut säännöllistä, eikä mitään ongelmia ole ollut. Lähiaikoina on tuntunut myös siltä, että olen jossain määrin tottunut helteisiin ja eilinen 29 asteen lämpötilassa juostu lenkki sujui hyvin.
Kisajärjestäjän sivuilla https://nutsyllaspallas.com/fi/ ei ole vielä seurantalinkkiä, mikä hieman harmittaa, sillä kisabussini lähtöön lähtee kello 9 hotellilta, eikä aamulla huvittaisi enää lähetellä linkkejä kotiväelle.
Huominen keli on lämmin, mutta pilvinen. Lämpötila pyörii 19 ja 23 asteen välillä, mikä on turhan kuuma, mutta ei onneksi paha. Lauantaina kisaaville ennustetaankin sitten jo taas kovaa hellettä. Toivottavasti helle ei toteudu.
Seuraajille kerrottakoon reitistä, että ensimmäiset 10 kilometriä on tietä. Odotan, että juoksen pätkän 43-50 minuuttiin. Sen jälkeen reitti siirtyy tunturiin ja hidastuu merkittävästi. Toivon olevani viimeisellä huoltopisteellä 33 kilometrin kohdalla noin kolmessa tunnissa. Sen jälkeen alan kiristämään vauhtia, mikä oikeasti tarkoittaa, että hidastun kuitenkin. Viimeiset 20 kilometriä juoksen aikalailla kovaa. Viimeisellä 10 kilometrillä voi mennä niin kovaa kuin pääsee. Toivottavasti tavoitan maalin kuudessa ja puolessa tunnissa, jolloin keskivauhti on tasan 10km/h.
Edit:
Tässä seurantalinkki: https://sportrec.eu/ui/#1gec3gf
Harjoittelulla ei hirveästi ehdi tehdä muutoksia juoksukuntoon Karhunkierroksen ja Hetta-Pallaksen välissä. Ajallisesti juoksujen välissä on kuusi viikkoa, joista nyt on kulunut kaksi ja puoli viikkoa. Nyt jalat ovat jo palautuneet ja on aika miettiä, mitä asioita pitää ottaa huomioon.
Tärkeät asiat siirryttäessä Hetta-Pallakselle
