torstai 30. kesäkuuta 2011

Tahkoon valmistautuminen muistuttaa maastopyöräilyn arjesta

Juden pyörä verstaalla eli kellarin käytävällä:

Juden pyörä on Kona Kula vuosimallia 1996. Jude osti sen käytettynä vuonna 1998 syksyllä. Ainakin näin hän muistelee. Viimeksi pyörällä osallistuttiin Tahko MTB:n 45 kilometrille vuonna 2009, tuloksena kolmas sija. Pyörällä on saavutettu myös Finlandia MTB:n 42.sija ja Kelpo-Alpo kävi sillä seikkailu-urheilukisoissakin voittamassa. Aikakaudellaan pyörä oli maastopyöräkilpailuihin tähtäävien huippupyörä. Konan malliston toiseksi arvoikkain etujousitettu menopeli. Hintaa uutena oli 15500 markkaa. Vakiovarustukseen kuului Maguran nestejarrut, RockShocksin Judy XC-keula ja Shimanon XT-osasarja Gripshiftin "top of the line" X-ray 800 kiertokahvavaihtajilla.

Juden Tahkoon valmistautuminen on ollut käynnissä kolme viikkoa. Yhtään harjoitusta ei ole tehty miehen takia, mutta pyörää on valmisteltu useaan otteeseen. Kenkiä jalkaan laittaessa Jude huomasi, että toisen kengän solkihan oli mennyt rikki viimeksi tahkolla, eikä pysynyt enää kiinni. Ensimmäisellä kerralla kellarissa odotti rengasrikko. Rengas vaihdettiin, mutta uusi repesi saumasta kokeilulenkillä. Saksasta tilattiin uudet soljet kenkiin ja yksi varakumi lisää. Toisella kokeilulenkillä alkoi ensin kampi lähteä irti paikaltaan, vanha vaiva, jota ei tulla tähän hätään korjaamaan. Kiristystä vaan. Takana ajava Jari huomautti, että takavaihtaja on jotenkin vinossa. No niinpäs onkin, antaa olla vaan. Siinä syy vaihteiden epämääräiseen toimintaan. Kiinnityspiste ei sentään ole vääntynyt, korvake ei ole vaihdettavaa mallia, kuten nykyään. Lenkki jatkui hieman, kunnes polkimen laakerit hirttivät kiinni. Kovilla kopautuksilla ne pyörivät jotenkin, mutta selvää oli, että loppuhan ne on. Jari lupasi myydä uudet melkein ilmaiseksi. Ostettu.

Tällä hetkellä eletään tilannetta, että Jude on korjannut pyöräänsä seuraavasti:
- Vaihtanut ulkorenkaiksi Schwalben Rocket Ronin ja Racing Ralphin, sopivat paineet ovat löytyneet väliltä 2,5-3bar.
- Vaihtanut sisäkumeja monta kertaa. Tällä hetkellä paikallaan ovat ilmaa pitämässä kerran paikatut Bontranger XXX-lite ja Hutchinson Light. Kevyttä kamaa.
- Vaihtanut polkimet hommattuaan sopivan 16mm lenkkiavaimen Biltemasta. Kannattaa muuten katsoa kierteiden suunta vaihdettaessa. Vasemmassa polkimessa se on väärin päin. Jude huomasi tämän turhan myöhään.
- Irroittanut etujarrun ja asentanut sen lähemmäksi vannetta. Ilmatahan se pitäisi, mutta ei ole aikaa ja jaksamista enää. Tuolla kyllä pärjää.
- Säätänyt penkkiä totutumpaan asentoon, mitenköhän sillä on ennen voinut ajaa?

Korjattu kenkä ja viimeksi Tahkolla kivenkoloon rikottu vanha solki:



Korjausten välillä kävi eilen vielä hassu pieni välikohtaus. Kellarin välioven salpa oli lukittunut kokonaan ulos jostain syystä ovea paiskatessa ja jäi jumiin oven karmin väliin, joka on niin väljä, että ovi meni melkein kokonaan kiinni. Jude soitti jo huoltoyhtiöönkin. Ovi oli vielä tänäänkin kiinni, joten Jude väänsi itse oven auki jakoavaimen perällä. Ei suurempia murtojälkiä oveen. Ja korjaustyöt saatiin loppuun pyörän osalta.

Korjattavaa ja vaihdettavaa olisi vielä:
- Kammet. Voi olla, että Tahkolla joutuu kerran kiristämään matkalla.
- Takavaihtaja. Käyräksihän tuo on mennyt.
- Jarrujen ilmaus. Monta vuottahan nuo ovat kestäneet, vaikka eivät alkuperäiset enää olekaan, vaan hienommat HS33:set.
- Ohjaustanko narisee hieman pelottavasti. Parempi vain ajaa.
- Kiekot. Etuvanne on tiensä päässä (alkuperäinen), takavanteita on Judella mennyt kolme ja tällä hetkellä virkaa tekee J.Arposalon lahjoittama Alex. Tasoa voisi nostaa.
- Gripshiftit ovat todella jäykät. Liipaisimiin pitäisi vaihtaa.

Uuteen pyörään verrattuna heikoin lenkki on jousitus, jota on edessä 63mm verran. Vahvinta osa-aluetta on runko, joka ajan hampaasta huolimatta on Eastonin huippuputkea ja mitoitukseltaan hullun maantiehenkinen.

1 kommentti:

  1. Pyörän myyjä otti yhteyttä sähköpostiin ja totesi faktan eli vuonna 2001 vasta ostin pyörän. En tiedä, mistä tällainen väärä muistikuva. Muutenkaan ei kannata luulla, että tällä sivulla faktat tarkistetaan ;).

    VastaaPoista