Lyhyt versio:
"Kolmas sija oli jo mulla. Olin seuraavaa 9 minuuttia edellä jossain 48km kohdalla, kun oli pitkä nousu. 54 kilsan kohdallakaan ei ketään näkynyt minuuttien sisällä, mutta silloin aloin jo tummua. Aurinko alkoi paahtaa 40 kilometrin jälkeen. Minä poika juoksin jalkatuntumalla. Jalat jaksoi vielä kohtuu 56km. Mutta kroppa tilttas. 60 km kohdalla Heikki tuli ohi. Makoilin ja oksensin. Ei saatana. Keräsin itseni kävelyyn, jossa syke oli 120. Se oli taputeltu. En edes pystynyt alas juoksemaan Pallakselta, kun rupesi pyörryttämään, pistämään ja kakomaan. Jalat oli paremmat kun Karhunkierroksen lopussa kuitenkin, vaikka huonot. Ei yhtään kramppia.
Pitkä versio:
Olin Karhunkierroksen jälkeen niin hyvissä fiiliksissä, että halusin juosta myös toisen polku-ultrajuoksun tänä kesänä. Lomasuunnitelmien vääntelyllä ehdin juuri käymään Ylläksellä ennen pojan Hesacuppia juoksemassa Hetta-Pallas-juoksun, jonka pituus on 66 kilometriä. Karhunkierroksen ja Hetta-Pallas-juoksun väliajan treenasin lähinnä loivaa ala- ja ylämäkijuoksua Paloheinän mäessä. Muu juokseminen oli sitä perusjuoksua. Pitkät polkujuoksut jätin tekemättä, koska välissä oli aika vähän aikaa ja koko ajan oli hellettä. Ajattelin, että pitkästä lenkistä palautuminen näissä keleissä on turhan hidasta ja aiheuttaisi ylimääräisiä välipäiviä treenaamiseen.
Saavuin kisapaikalle edellisenä päivänä. Ajoin mökiltä reilut 900 kilometriä yksikseni autolla kisapaikalle. Otin pieniä kävelyitä matkalla ja söin yhden ateriankin kävellen samalla, jotta jalat eivät olisi jumissa matkasta. En huomannut mitään jumia kisassa. Repun kamat oli katsottu jo mökillä aika valmiiksi. Kisasta tuli pelätty hellekisa, vaikka virallisia hellelukemia ei kisan aikana saavutettukaan. Aivan pahinta kuumuutta ei ollut, mutta juoksussa keli vaihteli 20-23 asteen välillä. Varusteiksi valitsin Patagonian Strider Pro -shortsit, jotka ovat kevyet ja Salomonin Sense-paidan, joka on hyvin ohut. En uskaltanut ottaa hihatonta paitaa, sillä omissani on sellaiset kaula-aukot, että juomareppu pääsee hiertämään niskaa. Kengiksi otin jo luottokengän aseman saavuttaneet Salomon S-Lab Ultra 2:set. Sukiksi en uskaltanut ottaa vielä Bridgedalen uusia matalia polkujuoksusukkia, vaan lähdin luottosukillani Falken TK 2 Cool. Tälläkään kertaa ei yhtään hiertymää jaloissa, joten toimiva valinta. Kuumuuden takia en ottanut kompressiosäärystimiä.
Kisaa edeltävä yö oli haasteellinen, koska hotellissa ei ollut ilmastointia ja sisälämpötila oli todella korkea. Nukuin kuitenkin kohtuullisesti ja varmistin tankkaamalla, ettei mitään nestehukkaa ennen kisaa ollut. Söin aamupalaksi reilusti leipiä ja puuroa, lähinnä siis hiilihydraatteja. Jätin väliin kaikki normaalista ruokavaliosta poikkeavat, ettei tulisi ongelmia.
Lähtöpaikalle oli bussikuljetus järjestäjän puolesta, joka tuli nätisti ajallaan. Bussin vessa ei toiminut tai ei ollut päällä. Jouduin pyytämään (muidenkin puolesta) yhden puskatauon porukalle. Saavuimme hyvissä ajoin Hettaan, jossa aloin valmistautumaan lähtöön. Söin vielä yhden banaanin ja join hieman nestettä. Juttelimme ennen lähtöä Miikun kanssa varusteista. Vähän ennen lähtöä siirryin lähtöviivalle ja moikkasin suunnistajat, joita odotin kärkisjoille. Oma tavoitteeni oli juosta reitti noin kuudessa ja puolessa tunnissa.
Kisa alkaa noin viiden kilometrin asfaltilla ja jatkuu vielä kuusi kilometriä hiekkatietä. Asfalttitiellä löysin Heikki Tapanisesta sopivan vauhtisen kaverin. Väiaikamme olivat noin 4.25min/km. Kärki karkasi niin, että siellä juostiin varmaankin noin 4min/km. Juttelimme kärjen vauhdista ja omasta vauhdista, sekä muihin suoritukseen liittyvistä seikoista. Heikin kello piippaili puolen tunnin välein, jotta hän muisti tankata. Minä tankkasin geeliä 20 minuutin välein ilman hälytystä. Minulla oli käytössä Dexalin geelit. Olin vaihteluksi ottanut mukaan myös vihreitä kuulia jonkin verran. Niitä söin enemmän fiiliksen mukaan.
Ekaan huoltoon mennessä olin juonut litran nestettä. Otin mukaan seuraavalle pätkälle 1,5 litraa nestettä, sillä ensimmäinen huoltoväli oli jotakuinkin 11 kilometriä ja seuraava väli noin 20 kilometriä.
Ensimmäisen huollon jälkeen noustaan suhteellisen helppoa polkua avotunturiin. Arvioin tiellä, että olimme kymmenen ensimmäisen joukossa, ehkä sijoilla 8 ja 9. Avotunturiin nousu muuttui välillä niin jyrkäksi, että omalla tavoitetasollani oli järkevää kävellä muutamia kohtia. Kun ylämäki muuttui alamäeksi, Heikki jäi ajoittain pienen etäisyyden päähän. Kuva on ensimmäisiltä avotunturipätkiltä.
Kuva: Rami Valonen
Kuva: Poppis Suomela
Toinen huolto oli samalla viimeinen. Olin juonut melkein kaiken mukaani ottamani nesteen. Kaadoin loput maahan ennen huoltoa, sillä se ei maistunut hyvältä. Olin ilmeisesti ottanut vettä pulloon, jossa oli aiemmin ollut urheilujuomaa. Huollossa olin turhan hätäinen. Kuorin puolikkaan banaanin, jonka söin heti huollon jälkeen. Täytin kaikki pulloni, yhteensä kaksi litraa, täyteen. Olisi myös kannattanut juoda kunnolla huollossa, vaikka litra.
Heti huollon jälkeen tuli vastaan kärkiryhmässä juossut Esa Huttunen, joka kertoi, että olen kolmantena. Hänellä oli imeytymisongelmia. Sijoitus oli kiva tieto, mutta ehkä innostuin siitä hieman liikaa. Vaikea sanoa vieläkin. Oli miten oli, seuraavat kilometrit huollon jälkeen juoksin aika kovaa. Sykkeet olivat aiempia hieman kovemmat, mutta jaloissa ei ollut väsymystä, enkä muutenkaan ollut huolestunut kunnostani. Lähdimme nousemaan takaisin avotunturiin. Heti puurajan ohitettuani huomasin kuumuuden. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Avotunturissa polut jatkuivat kohtuullisen helppoina. Välillä oli hieman vaikeampaa, mutta pääosin helppoa. Mietin, että olen juossut aika vauhdikkaasti, että luultavasti ero taakse kasvaa. 48 kilometrin kohdalla näin juoksijan takanani ja mittasin eroksi noin yhdeksän minuuttia. Ajattelin, että kolmas sija olisi täysin itsestäni kiinni. Jos jaksan juosta maaliin, pysyn kolmantena. Montaa kilometriä ajatus ei kestänyt, vaikka eipä maaliinkaan enää montaa kilometriä ollut. Upeita maisemia oli jälleen tarjolla, mutta pääni ei oikein enää rekisteröinyt mitään.
52 kilometrin kohdalla huomasin olevani väsynyt. 54 kilometrin kohdalla join vielä purosta ylimääräistä. Olin tehnyt samoin noin aiemmin kerran. Tunsin vielä, että on mahdollista päästä kunnialla maaliin. Vähän ajan päästä tuli taas Esa vastaan. Totesin, että kroppa on täysin löysä. Esa sanoi, että maaliin on vain yksi mäki enää. Jep...Pallas. Pallas on vain yksi mäki, eikä sen yli mennä edes korkeimman kautta, mutta tällä kertaa se oli minulle liikaa. Huomasin kävellessäni, että kiemurtelen kiivetessäni ylös kivikkoa pitkin. Kurkin taakseni, tiesin että matelen. Vähän toivoin, että muutkin matelevat. Vähän ajan päästä näin Heikin tulevan takanani juosten hitaasti.
Nousu tasoittui vähäksi aikaa. Tunsin, etten voi oikein enää juostä, mutta juoksin silti. Viimeisen kerran, ajattelin. Juoksu oli surkeaa ja sitä kesti ehkä 300 metriä. Sitten 60 kilometrin kohdalla tuli stoppi. Hoipertelin. Heikki ohitti ja kysyi, onko kaikki kunnossa. On toki. Lupasi, että maalissa tarkkailevat tuloani. Alkoi heikottaa. Menin makaamaan. Tässäkö tämä oli? Hajosiko menopeli? Käännyin kontilleni, siitä pääsee ylös. Eipäs, pitikin vähän oksentaa. Aika vähän tuli jotain urheilujuoman näköistä. Vähän helpotti. Ylös ja liikkeelle. Ei yhtään voimaa kropassa. Seuraavaksi tuli ohi naisten sarjan kärki. Tsemppiä kummallekin huudeltiin. Mr Pääkaupunkiseudun polkujuoksu Terho Lahtinen oli seuraavana katselemassa kisaa. Siinä jotakin juteltiin. En varmaan antanut positiivista kuvaa;). Sitten olin ylhäällä. Nyt vaan hölkkään alas. En hölkkääkään. Pistää ja pyörryttää. Meinaa oksettaa taas. Taidanpas kävellä. Sitten meni ohi neljäs sija. Kävelin edelleen, onpas pitkä alamäki. Naisten kakkonen meni ohi. Kävelin. Kuulin kuulutuksen. Kävelin. Kuulin kun minua kuulutettiin. Kävelin vielä 15 minuuttia. Juoksin viimeiset 20 metriä. Kuvasta voi huomata, ettei minulla ole hiki, kuten ehkä olisi hyvä olla.
Kuva: Rami Valonen
Maalissa. Menin makaamaan.
Kuva: Rami Valonen
Maalissa sain urheilujuomaa Juha-Pekka Konttiselta, jonka oksensin. Se piristi. Juttelin vähän, mutta koska oli kiire päästä palautumaan, piti lähteä ensimmäiseen bussiin. Kävelin bussiin. Makoilin koko matkan. Nousin ylös, kun lähestyttiin äkäslompoloa. Taas kakomista.
Jälkikäteen voi todeta, että nestehukka vei miehen aallon pohjalle. Jalat olivat jälkikäteen kipeät, mutta eivät samalla tavalla kuin Karhunkierroksen jälkeen. Join hotellissa melkein kolme litraa ennen ensimmäistä vessakäyntiä. Viimeisellä 33 kilometrin pätkällä join 2,5 litraa, mikä oli kuitekin itselleni liian vähän. Aikaa tähän väliin kului 4,5 tuntia, mutta ilman lopun totaalisippiä olisin luultavasti käyttänyt siihen noin 3 tuntia ja 40 minuttia. Vielä 52 kilometriän kohdalla olin ajassa 5 tuntia. Viimeiseen 14 kilometriin käytin siis 2h15min. Niistäkin kilometreistä neljä oli hiekkatietä alamäkeen...
Ei hyvää päivää mikä veto. Otti vähän liian koville.
Reitti
Reitti on aluksi asfalttia ja hiekkatietä ensimmäiseen huoltoon. Sieltä alkaa helpohko polku ylös tunturiin. Alaspäin on ennen Ketomellaa on välillä hieman teknisempää juurakkopolkua toiseen huoltoon.
Toisesta huollosta on taas asfalttia ja helppoa hiekkapohjaista uraa aina tunturiin muutaman kilometrin ajan. Polut jatkuvat loivapiirteisinä. Välilä on kivikkoa ja käveltävää nousua tulee Lumikeron nousussa. Lasku ennen Pallasta on teknisesti vaativa, aika kivikkoinen ja jyrkkä. Pallas vaatii voimaa, mutta on hyvävoimaiselle juostava nousu, eikä liian tekninen juostavaksi. Alas pääsee hiekkatietä viimeiset neljä kilometriä.
Vettä on toisen huollon jälkeen saatavilla useamman kerran ainakin 45 ja 54 kilometrin kohdilla eli vesihuollossa voi tukeutua myös luonnonvesiin ja kuumalla kelillä näin kannattaakin tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti