Tiistai-iltana käytiin julmettu taistelu Sulkavan kylällä Väläkän lenkin herruudesta. Kilpailu on Mäntsälän urheilijoiden Sulkavan Sisu-jaoston järjestämä kylätapahtuma, joka on kuitenkin merkitty juoksutapahtumakalenteriin. Raadoista paikalla oli Jude ja Tahiti. Myös suunnistusseurakaveri Tohtori Kari oli mukaan pyydetty.
Tahiti oli bongannut tapahtuman ja pyytänyt ensin ystävänsä Tohtori Karin mukaan. Juhannuksena Tahiti rupesi puhumaan tapahtumasta myös Sir Michaelille ja Judelle. Sir Michael kieltäytyi kunniasta, ehkä Brobacka vielä mielessään Sir ilmoitti, että töiden jälkeen ei ole mitään asiaa lähteä juoksukilpailuihin yrittämään. Judella kun taas ei ole töitä koko kesänä, niin pakkohan hänen oli lähteä mukaan iskemään.
Tällä kertaa automatkalle lähdettiin hyvissä ajoin. Matkaan tuli kuitenkin mutkia, kun ajeltiin vaan ulkomuistista jonnekin, pummiahan siitä tuli! Navigaattori päälle ja perille saavuttiin kutakuinkin 10 minuuttia ennen lähtöä. Aikaa oli aivan riittävästi, sillä lämpö oli vieläkin hellelukemissa, eikä verryttelyä tarvinut tehdä kuin hetki. Matkalla Tahiti oli luonut taktiikan juoksuun:"Sähän Jude luultavasti voitat tän koko tapahtuman ja sun pitäis juosta noin 30 minuuttia, ehkä jopa alle. Meidän pitäis Karin kanssa tavoitella 32 minuutin alitusta." Nämä tavoitteet oli tehty ilmoitettuun 8,6 kilometrin matkaan.
Lähtö ammuttiin starttipistoolilla kello 19. Jari Uusitalo ja Petri Ylönen (joku ehkä muistaa hiihtäjän maailmancupeista ja jopa MM-kisoista) ampaisivat kärkeen. Pikkuhiljaa Jari Uusitalo rupesi vetämään ryhmää, Jude seurasi perässä. Tahiti ja Tohtori hieman taaempana. Noin puolen kilometrin juoksun jälkeen Jude ohitti Uusitalon ja lisäsi hieman vauhtia. Uusitalo pysyi perässä. Reilun kilometrin juoksun jälkeen Jude päätti lisätä vauhtia vielä hieman, koska vastatuuli tuntui kovalta. Jude ei halunnut antaa Uusitalolle peesiapua. Uusitalo alkoi jäädä. Ratkaisu juoksun voitosta oli nähty. Tahiti ja Tohtori ohittivat Ylösen ennen kahta kilometriä, mikä osottautui jälkikäteen ehkä virheeksi.
Jude sai nopeasti yli 30 sekunnin kaulan ja rupesi yksinäiseen soolojuoksuun tarkkaillen välillä eroa takana. Tahiti ja Tohtori uskoivat saavuttavansa vielä Uusitalon. Puolimatkan hiekkatieosuudella rupesi pojilla kuitenkin askel painamaan. Tahiti alkoi hieman jäämään jälkeen Tohtorista. Ylönen saavutti ensin Tahitin sitten Tohtorin. Tohtori Karilla oli vielä yksi kortti katsottavana: kiihdytysbluffi. Tohtori yritti viedä Ylöseltä uskon kiihdyttämällä juuri ennen kiinniottoa hieman vauhtia. Bluffi katsottiin ja Ylönen veti ohi. Maaliin saapui ensimmäisenä Jude ajassa 31.37. Juden jälkeen järjestys oli Uusitalo, Ylönen, Tohtori Kari ja Tahiti. Matkaksi mitattiin keskusteluissa GPS-laitteiden avulla hyvin tarkasti 9 kilometriä.
Kaikki palkinnoilla: Tahiti, Tohtori Kari ja Jude.
Tulokset vielä kerran (9,0km):
1. Jude 31,37
2. Jari Uusitalo 32.50 ?
3. Petri Ylönen 33.36 ?
4. Tohtori Kari 33.48 ?
5. Tahiti 34.04.
Juoksun jälkeen Tahiti huomasi, että olisi päässyt pokkaamaan pokaalin ellei olisi pyytänyt kavereita mukaan. Onneksi tapahtumassa palkintoja riitti ja ilmeisesti kaikille osallistujille arvottiin jonkinlainen palkinto. Me taisimme ilmottautua niin myöhään, että kohdalle osuivat Mäntsälän urheilijoiden paidat. Niillä voi todella aiheuttaa kummastusta suunnistuskisapaikoilla, jos haluaa. Ehkä kuitenkin parempi jättää paita kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti