Kopparnäs Coast Trail 2021 20km: 2.sija

Kopparnäs on Helsingin lähellä parhaita kallioisia ranta-alueita, joita ei ole rakennettu. Kivoille rantakallioille voi löytää myös muualla Kirkkonummen lähistöllä, kuten ainakin siian onkijat tietävät. Kopparnäs Coast Trail on muutaman vuoden vanha tapahtuma, mutta järjestäjänä toimiva Metsäreitti on kokenut tapahtumajärjestäjä kestävyysurheilussa. Heidän kisansa ovat tapahtumina aika suunnistuskilpailun tapaisia, mikä tarkoittaa rentoa tunnelmaa ja luonnonhelmassa olemista.

Itse kisaan valmistautuminen ei ollut optimaalista, kävinhän kaksi viikkoa aiemmin vetämässä totaaliraadot NUTS Hetta-Pallaksella. Jalat palautuivat juoksukuntoon kuitenkin nopeammin kuin Karhunkierrokselta, jonka jälkeen pystyin myös juoksemaan hyvin Bodomtrailissa. Odotin että kahdessa viikossa olen vähintäänkin tyydyttävässä kunnossa juoksemaan Kopparnäsissä. 

Ensimmäisen viikon Hetta-Pallaksen jälkeen juoksin pieniä lenkkejä ja lepäsin. Toisella viikolla juoksin maanantaina aika kevyen lenkin, lepäsin tiistain, juoksin keskiviikkona pitkähkön kiihtyvän lenkin, lepäsin torstain ja kävin perjantaina lyhyellä lenkillä. Keskiviikon treenissä juoksu kulki jo aika hyvin ja luottamusta tuli, että kilpailussa jaksan juosta hyvällä vauhdilla. Perjantaina jalat olivat hieman kipeät, mutta syke- ja vauhtitaso oli hyvä. Pidin tarkoituksella kaksi lepopäivää viikolla, jotta jalat olisivat palautuneet. Lyhyellä aikavälillä en usko kunnon nostoon, vaan levon varmistaminen on tärkeämpää.

Kisan lähtöviivalla oli joitakin tuttuja nimiä. Oli helppo tehdä jako juoksijoista. Oli kansainvälisen vauhdin Mårten Boström ja sitten me muut. Meistä muista en osannut etukäteen sanoa, kuka olisi vauhdikkaimmassa kunnossa ja miten tuttuja polut olivat muille, eli kuka olisi vahvoilla kallioilla ja kuka tieosuuksilla.

Kisa alkoi kallio-osuudella. Tuntui, että aloitimme rauhallisesti. Ensimmäisessä alamäessä tuntui, että suorastaan odottelimme. Halusin juosta kovaa koko matkan, joten kiihdytin hieman. Samalla Mårten kiihdytti keulaan. Kallio vaihtui leveäksi ulkoilupoluksi. Mårten juosi 10-20 metriä edelläni ja muut seurasivat minua muutaman metrin takaa. Ensimmäisen kilometrin jälkeen tulee pieni hiekkatieosuus, jossa Mårten tuntui kiihdyttävän vauhtia vielä vähän lisää. Totesin, ettei minun ole mitään järkeä kiihdyttää tai välittää meidän välisestä välimatkasta, vaan annoin välimatkan kasvaa. Toinen kilometri meni 3.40, vaikka kerran ylitettiin kaatunut puu ja risteyksessä piti väistellä pajuja.

Reilun kahden kilometrin kohdalla siirryimme syheröiselle pikkupolulle. Samalla Mårtenin selkä katosi ja näin hänet seuraavan kerran maalissa. Polulla tuntui, että takana tulevat ottivat koko ajan kiinni, vaikka yritin pitää vauhtia. Polussa oli niin jyrkkiä mutkia, että vauhdin pitäminen tuntui vaikealta. Olisi ollut hyödyllistä juosta reitti etukäteen, mutta voi olla, ettei silloinkaan olisi juossut oikeaa uraa. Hidastin, etten väsyisi turhaan repimiseen. Jani Virta juoksi minut kiinni. Totesin, että on parempi ottaa kevyemmin, sillä pelkäsin väsyväni. Pidin mielessäni Hetta-Pallaksen hyytymisen ja varoittelin itseäni liian kovasta alkuvauhdista. Päästin Janin eteeni, olenhan vanha viestisuunnistaja, ja usein tehtäväni on ollut pysyä letkassa mukana. Toisen perässä juoksemalla vaikeassa maastossa saan paremmin luettua askelten paikkoja. Kolmen kilometrin kohdalla oli juottopaikka, join urheilujuomaa. Samalla polku muuttui suoraviivaisemmaksi ja viidestä kilometristä eteenpäin kallioiseksi. Jatkoin Janin perässä. Jotain ääniä kuului takaa, mutta lyhyillä vilkaisuilla en nähnyt ketään.

Kuva Johanna Olli

Kuuden kilometrin kohdalla tullaan yleisön eteen maalin kohdalle ja juostaan aika rankkaa hiekkarantaa. Minulla oli perhe kannustamassa paikan päällä. Jani näytti nappaavan lötköpullot mukaan huoltajalta:

 

Kuva Johanna Olli

Ennen seitsemää kilometriä oli jälleen juomaa. Otin tälläkin kertaa urheilujuomaa. Hiekkarannan jälkeen juoksimme leveää ulkoilupolkua, joka oli vähän pehmeä, mutta muuten nopea. Välillä oli taas hienoja kallioita, kunnes kahdeksan kilometrin jälkeen kävimme oikein suunnistajamaisessa notkossa, jossa oli heinikkoa ja kaislikkoa. Pahimmat oli toki raivattu pois, eikä mitään liian vaativaa risukkoa ollut. Yhdeksästä kolmeentoista kilometriin juoksimme pientä rantapolkua Klobbackan kallioilla, mikä oli erittäin kivaa. Nämä olivat kilpailun hitaimmat kilometrit johtuen polun mutkaisuudesta ja ajoittaisesta kivikkoisuudesta. Samalla nämä olivat kilpailun kannalta minulle odottelun kilometrit. En tiennyt kuinka tiukoilla Jani oli. Sykkeistä ja tunteesta oletin, että minulla on varaa kiristää. Oletin myös, että Jani ei juokse aivan täysillä kokeneena kettuna, mutta toisaalta Jani voisi olla lähellä täyttä vauhtia ja luottaa, etten jaksa loppuun asti. Itse en uskaltanut vielä avata peliä, koska en luottanut jaksavani loppuun asti kovaa. Tässä kohtaa päätin, että pitäisi odottaa vähintään 15 kilometriin ja mieluummin 17 kilometriin asti, ja sitten kiihdyttää. 13 kilometrin kohdalla oli jälleen juottopiste. Otin välillä vettä, koska sokeri tuntui jäävän suuhun ärsyttävästi.

Kuva Jari Tamminen

14 kilometrin kohdalla oli valokuvausta ja upeita kalliorantoja. Berguddenin jälkeen joku huusi, että olimme kolme ja puoli minuuttia Mårtenia perässä. Vastasin että Mårten on lenkillä, kun pysytään noin hyvin perässä. Toisaalta oma juoksu tuntui hyvältä, vaikka sellaista lyöntivaihdetta ei vielä ollut päällä. 

Kuva: Poppis Suomela

15 kilometrin kohdalla siirryttiin suurimmille kallioalueille, jotka muistin eri suunnistuskisoista ja treeneistä vuosien takaa. Upeita kallioita. Kallionousussa olin huomaavinani, että Jani hieman puuskuttaa. Omat jalat tuntuivat hyviltä. Matkaa oli takana 15,5km. Oli aika lähteä. Jännä paikka aina, vuosienkin kokemuksen jälkeen. Kiva kisa tulossa. Kohta keuhkot huutaa. Lähdin kovalla kiihdytyksellä ylämäkeen. Varoin, ettei aivan kauheita happoja vielä tulisi, vaan pystyisin jatkamaan seuraavassakin mäessä samaa lyöntiä. Jani ei pystynyt vastaamaan. Alamäen rullasin kovaa. Samanlainen mäki ylös. Sykkeet 180-tasossa aiemman 165-tasoon verrattuna. Ylämäkeä tasaisen kovaa. Jani jäi tasaisesti, mutta tuli edelleen aika lähellä ja tasaisen hyvää vauhtia.

Kuva: Poppis Suomela

Kalliolta laskeudutaan 17 kilometrin kohdalla juottoon hiekkatielle. Tiputin maahan ensimmäisen vesikupin. Pysähdyin ottamaan urheilujuoman mukaan, tuntui että jotain pitää ottaa. Jani oli ollut vauhdikas tiepätkillä aiemmin ja minulla oli kova kiire päästä tielle. Jani oli vain 30 sekuntia perässä. Nyt tuntui jo, että maastossa erinomaiset S-Lab Speedit eivät hiekkatiellä rullanneet oikein hyvin. Ehkä syy oli kuitenkin jaloissa, tiedä sitten. Melkein kilometri hiekkatietä tuntui noin kolmelta kilometriltä. Vaikutti siltä, ettei Jani kuitenkaan saanut tiellä kiinni. Seuraavaksi taas kalliota ylämäkeen, omaa vahvuusaluettani. Varmaankin kaikkien reisihirviöiden vahvuusaluetta. Jania en nähnyt kalliolla lähellä. Sykkeet sain pidettyä korkealla. Luotin, että vauhtikin on hyvä. 19 kilometrin kyltti tuli vastaan. Nyt tiesin tulevani toiseksi, hyvin vedetty. Loppu oli alamäkeä kohti maalia. Juoksin hieman varmistelle, etten turhaan juoksisi ulos reitiltä, joka oli kyllä hyvin merkitty koko matkalta. 

20 kilometrin jälkeen reitti kääntyi rantaan kohti loppusuoraa. Lapset huusiva: "Loppukiri loppukiri!" No, siihen sitten vielä loppukiri hiekkarannalla. Ihan hyvin kroppa tuntui happoa sietävän, eikä ultrajuoksu tuntunut ainakaan kestävyydessä. 

Kuva Johanna Olli

Oli mahtavaa päästä kisaamaan tällä tavalla ja tietysti on vielä hitusen kivempaa, kun loppuveto onnistuu tällä tavalla. Maalissa olin toisena neljä ja puoli minuutti Mårten Boströmin jälkeen. Etukäteen pidin tavoitteenani hävitä alle 12 minuuttia ja mahdollisena hävitä alle 10 minuuttia. Jälkikäteen katsoin Mårtenin sykkeitä Stravasta ja luulen, että hän olisi juossut täydellä vauhdilla ehkä neljä minuuttia kovempaa. Joka tapauksessa oma juoksuni oli tasooni nähden erinomainen. Ja mikä vähintään yhtä kivaa, tapahtuma oli mielettömän mukava, keli osui nappiin ja perhekin oli kannustamassa. Aivan erinomainen päivä rannalla. Myöhemmin vaimoni tuli kahdeksalta kilometriltä tyytyväisenä maaliin langon vaimon kanssa. Jes!

Tulokset 20km:

1. Mårten Boström 1.24.07

2. Jussi Ernamo 1.28.40

3. Jani Virta 1.29.43

4. Thomas Schreven 1.32.03

5. Lari Koivu 1.32.08

Kuva Johanna Olli

Reitti:

Reitti on pääosin kohtuullisen pientä polkua, mutta ei kovin hankalaa. Reitillä on paljon sileää kalliopohjaa, jossa tulee luonnollisesti juostavaksi kallioaskelmia sekä ylös että alas. Reitillä ei ole juurikaan pehmeää pohjaa. Jos reitti on kuiva, kenkä voi olla hyvin nopea pienellä kuviolla. Lähes sileän alustan kenkä toimii, kunhan kumi on sellaista, että se tarraa sileään kallioon. Märällä alusta on vaikea, silloin voi jopa harkita nastoitettua kenkää. Kokemukseni mukaan märällä kalliolla mikään kumipohja ei pidä erityisen hyvin.

NUTS Hetta-Pallas 66km: 5. sija

Lyhyt versio:

"Kolmas sija oli jo mulla. Olin seuraavaa 9 minuuttia edellä jossain 48km kohdalla, kun oli pitkä nousu. 54 kilsan kohdallakaan ei ketään näkynyt minuuttien sisällä, mutta silloin aloin jo tummua. Aurinko alkoi paahtaa 40 kilometrin jälkeen. Minä poika juoksin jalkatuntumalla. Jalat jaksoi vielä kohtuu 56km. Mutta kroppa tilttas. 60 km kohdalla Heikki tuli ohi. Makoilin ja oksensin. Ei saatana. Keräsin itseni kävelyyn, jossa syke oli 120. Se oli taputeltu. En edes pystynyt alas juoksemaan Pallakselta, kun rupesi pyörryttämään, pistämään ja kakomaan. Jalat oli paremmat kun Karhunkierroksen lopussa kuitenkin, vaikka huonot. Ei yhtään kramppia.

Pitkä versio:

Olin Karhunkierroksen jälkeen niin hyvissä fiiliksissä, että halusin juosta myös toisen polku-ultrajuoksun tänä kesänä. Lomasuunnitelmien vääntelyllä ehdin juuri käymään Ylläksellä ennen pojan Hesacuppia juoksemassa Hetta-Pallas-juoksun, jonka pituus on 66 kilometriä. Karhunkierroksen ja Hetta-Pallas-juoksun väliajan treenasin lähinnä loivaa ala- ja ylämäkijuoksua Paloheinän mäessä. Muu juokseminen oli sitä perusjuoksua. Pitkät polkujuoksut jätin tekemättä, koska välissä oli aika vähän aikaa ja koko ajan oli hellettä. Ajattelin, että pitkästä lenkistä palautuminen näissä keleissä on turhan hidasta ja aiheuttaisi ylimääräisiä välipäiviä treenaamiseen.

Saavuin kisapaikalle edellisenä päivänä. Ajoin mökiltä reilut 900 kilometriä yksikseni autolla kisapaikalle. Otin pieniä kävelyitä matkalla ja söin yhden ateriankin kävellen samalla, jotta jalat eivät olisi jumissa matkasta. En huomannut mitään jumia kisassa. Repun kamat oli katsottu jo mökillä aika valmiiksi. Kisasta tuli pelätty hellekisa, vaikka virallisia hellelukemia ei kisan aikana saavutettukaan. Aivan pahinta kuumuutta ei ollut, mutta juoksussa keli vaihteli 20-23 asteen välillä. Varusteiksi valitsin Patagonian Strider Pro -shortsit, jotka ovat kevyet ja Salomonin Sense-paidan, joka on hyvin ohut. En uskaltanut ottaa hihatonta paitaa, sillä omissani on sellaiset kaula-aukot, että juomareppu pääsee hiertämään niskaa. Kengiksi otin jo luottokengän aseman saavuttaneet Salomon S-Lab Ultra 2:set. Sukiksi en uskaltanut ottaa vielä Bridgedalen uusia matalia polkujuoksusukkia, vaan lähdin luottosukillani Falken TK 2 Cool. Tälläkään kertaa ei yhtään hiertymää jaloissa, joten toimiva valinta. Kuumuuden takia en ottanut kompressiosäärystimiä.

Kisaa edeltävä yö oli haasteellinen, koska hotellissa ei ollut ilmastointia ja sisälämpötila oli todella korkea. Nukuin kuitenkin kohtuullisesti ja varmistin tankkaamalla, ettei mitään nestehukkaa ennen kisaa ollut. Söin aamupalaksi reilusti leipiä ja puuroa, lähinnä siis hiilihydraatteja. Jätin väliin kaikki normaalista ruokavaliosta poikkeavat, ettei tulisi ongelmia.

Lähtöpaikalle oli bussikuljetus järjestäjän puolesta, joka tuli nätisti ajallaan. Bussin vessa ei toiminut tai ei ollut päällä. Jouduin pyytämään (muidenkin puolesta) yhden puskatauon porukalle. Saavuimme hyvissä ajoin Hettaan, jossa aloin valmistautumaan lähtöön. Söin vielä yhden banaanin ja join hieman nestettä. Juttelimme ennen lähtöä Miikun kanssa varusteista. Vähän ennen lähtöä siirryin lähtöviivalle ja moikkasin suunnistajat, joita odotin kärkisjoille. Oma tavoitteeni oli juosta reitti noin kuudessa ja puolessa tunnissa.

Kisa alkaa noin viiden kilometrin asfaltilla ja jatkuu vielä kuusi kilometriä hiekkatietä. Asfalttitiellä löysin Heikki Tapanisesta sopivan vauhtisen kaverin. Väiaikamme olivat noin 4.25min/km. Kärki karkasi niin, että siellä juostiin varmaankin noin 4min/km. Juttelimme kärjen vauhdista ja omasta vauhdista, sekä muihin suoritukseen liittyvistä seikoista. Heikin kello piippaili puolen tunnin välein, jotta hän muisti tankata. Minä tankkasin geeliä 20 minuutin välein ilman hälytystä. Minulla oli käytössä Dexalin geelit. Olin vaihteluksi ottanut mukaan myös vihreitä kuulia jonkin verran. Niitä söin enemmän fiiliksen mukaan.

Ekaan huoltoon mennessä olin juonut litran nestettä. Otin mukaan seuraavalle pätkälle 1,5 litraa nestettä, sillä ensimmäinen huoltoväli oli jotakuinkin 11 kilometriä ja seuraava väli noin 20 kilometriä. 

Ensimmäisen huollon jälkeen noustaan suhteellisen helppoa polkua avotunturiin. Arvioin tiellä, että olimme kymmenen ensimmäisen joukossa, ehkä sijoilla 8 ja 9. Avotunturiin nousu muuttui välillä niin jyrkäksi, että omalla tavoitetasollani oli järkevää kävellä muutamia kohtia. Kun ylämäki muuttui alamäeksi, Heikki jäi ajoittain pienen etäisyyden päähän. Kuva on ensimmäisiltä avotunturipätkiltä.

Kuva: Rami Valonen

Reilun 20 kilometrin jälkeen huomasin, että käännyimme vaellusreitiltä vasemmalle kohti Ketomellaa. Juoksu oli koko ajan tuntunut helpolta ja olimme Heikin kanssa ohittaneet jo kaksi juoksijaa. Käännyttyämme alkoi  loiva lasku, jonka tiesin rataprofiilista jatkuvan aina Ketomellaan asti. Aluksi lasku oli hiekkapohjaista ja helppoa, ehkä välillä vähän turhan jyrkkää, sillä vauhdin ei aina voinut antaa vapaasti rullata. Sitten lasku muuttui metsäpoluksi, joka oli välillä tasamaata ja välillä täydellisen loivaa alamäkeä. Saavutin taas kaksi juoksijaa. Olin tullut alamäkeä todella rennosti, mutta olin välillä silti huolissani, että juoksenko liian kovaa. Matkanteko oli hyvin helppoa. Hymyilin Poppiksen kameralle:

Kuva: Poppis Suomela

Toinen huolto oli samalla viimeinen. Olin juonut melkein kaiken mukaani ottamani nesteen. Kaadoin loput maahan ennen huoltoa, sillä se ei maistunut hyvältä. Olin ilmeisesti ottanut vettä pulloon, jossa oli aiemmin ollut urheilujuomaa. Huollossa olin turhan hätäinen. Kuorin puolikkaan banaanin, jonka söin heti huollon jälkeen. Täytin kaikki pulloni, yhteensä kaksi litraa, täyteen. Olisi myös kannattanut juoda kunnolla huollossa, vaikka litra. 

Heti huollon jälkeen tuli vastaan kärkiryhmässä juossut Esa Huttunen, joka kertoi, että olen kolmantena. Hänellä oli imeytymisongelmia. Sijoitus oli kiva tieto, mutta ehkä innostuin siitä hieman liikaa. Vaikea sanoa vieläkin. Oli miten oli, seuraavat kilometrit huollon jälkeen juoksin aika kovaa. Sykkeet olivat aiempia hieman kovemmat, mutta jaloissa ei ollut väsymystä, enkä muutenkaan ollut huolestunut kunnostani. Lähdimme nousemaan takaisin avotunturiin. Heti puurajan ohitettuani huomasin kuumuuden. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Avotunturissa polut jatkuivat kohtuullisen helppoina. Välillä oli hieman vaikeampaa, mutta pääosin helppoa. Mietin, että olen juossut aika vauhdikkaasti, että luultavasti ero taakse kasvaa. 48 kilometrin kohdalla näin juoksijan takanani ja mittasin eroksi noin yhdeksän minuuttia. Ajattelin, että kolmas sija olisi täysin itsestäni kiinni. Jos jaksan juosta maaliin, pysyn kolmantena. Montaa kilometriä ajatus ei kestänyt, vaikka eipä maaliinkaan enää montaa kilometriä ollut. Upeita maisemia oli jälleen tarjolla, mutta pääni ei oikein enää rekisteröinyt mitään.

52 kilometrin kohdalla huomasin olevani väsynyt. 54 kilometrin kohdalla join vielä purosta ylimääräistä. Olin tehnyt samoin noin aiemmin kerran. Tunsin vielä, että on mahdollista päästä kunnialla maaliin. Vähän ajan päästä tuli taas Esa vastaan. Totesin, että kroppa on täysin löysä. Esa sanoi, että maaliin on vain yksi mäki enää. Jep...Pallas. Pallas on vain yksi mäki, eikä sen yli mennä edes korkeimman kautta, mutta tällä kertaa se oli minulle liikaa. Huomasin kävellessäni, että kiemurtelen kiivetessäni ylös kivikkoa pitkin. Kurkin taakseni, tiesin että matelen. Vähän toivoin, että muutkin matelevat. Vähän ajan päästä näin Heikin tulevan takanani juosten hitaasti. 

Nousu tasoittui vähäksi aikaa. Tunsin, etten voi oikein enää juostä, mutta juoksin silti. Viimeisen kerran, ajattelin. Juoksu oli surkeaa ja sitä kesti ehkä 300 metriä. Sitten 60 kilometrin kohdalla tuli stoppi. Hoipertelin. Heikki ohitti ja kysyi, onko kaikki kunnossa. On toki. Lupasi, että maalissa tarkkailevat tuloani. Alkoi heikottaa. Menin makaamaan. Tässäkö tämä oli? Hajosiko menopeli? Käännyin kontilleni, siitä pääsee ylös. Eipäs, pitikin vähän oksentaa. Aika vähän tuli jotain urheilujuoman näköistä. Vähän helpotti. Ylös ja liikkeelle. Ei yhtään voimaa kropassa. Seuraavaksi tuli ohi naisten sarjan kärki. Tsemppiä kummallekin huudeltiin. Mr Pääkaupunkiseudun polkujuoksu Terho Lahtinen oli seuraavana katselemassa kisaa. Siinä jotakin juteltiin. En varmaan antanut positiivista kuvaa;). Sitten olin ylhäällä. Nyt vaan hölkkään alas. En hölkkääkään. Pistää ja pyörryttää. Meinaa oksettaa taas. Taidanpas kävellä. Sitten meni ohi neljäs sija. Kävelin edelleen, onpas pitkä alamäki. Naisten kakkonen meni ohi. Kävelin. Kuulin kuulutuksen. Kävelin. Kuulin kun minua kuulutettiin. Kävelin vielä 15 minuuttia. Juoksin viimeiset 20 metriä. Kuvasta voi huomata, ettei minulla ole hiki, kuten ehkä olisi hyvä olla.

Kuva: Rami Valonen

Maalissa. Menin makaamaan.

Kuva: Rami Valonen

Maalissa sain urheilujuomaa Juha-Pekka Konttiselta, jonka oksensin. Se piristi. Juttelin vähän, mutta koska oli kiire päästä palautumaan, piti lähteä ensimmäiseen bussiin. Kävelin bussiin. Makoilin koko matkan. Nousin ylös, kun lähestyttiin äkäslompoloa. Taas kakomista. 

Jälkikäteen voi todeta, että nestehukka vei miehen aallon pohjalle. Jalat olivat jälkikäteen kipeät, mutta eivät samalla tavalla kuin Karhunkierroksen jälkeen. Join hotellissa melkein kolme litraa ennen ensimmäistä vessakäyntiä. Viimeisellä 33 kilometrin pätkällä join 2,5 litraa, mikä oli kuitekin itselleni liian vähän. Aikaa tähän väliin kului 4,5 tuntia, mutta ilman lopun totaalisippiä olisin luultavasti käyttänyt siihen noin 3 tuntia ja 40 minuttia. Vielä 52 kilometriän kohdalla olin ajassa 5 tuntia. Viimeiseen 14 kilometriin käytin siis 2h15min. Niistäkin kilometreistä neljä oli hiekkatietä alamäkeen...

Ei hyvää päivää mikä veto. Otti vähän liian koville.

Reitti

Reitti on aluksi asfalttia ja hiekkatietä ensimmäiseen huoltoon. Sieltä alkaa helpohko polku ylös tunturiin. Alaspäin on ennen Ketomellaa on välillä hieman teknisempää juurakkopolkua toiseen huoltoon.

Toisesta huollosta on taas asfalttia ja helppoa hiekkapohjaista uraa aina tunturiin muutaman kilometrin ajan. Polut jatkuvat loivapiirteisinä. Välilä on kivikkoa ja käveltävää nousua tulee Lumikeron nousussa. Lasku ennen Pallasta on teknisesti vaativa, aika kivikkoinen ja jyrkkä. Pallas vaatii voimaa, mutta on hyvävoimaiselle juostava nousu, eikä liian tekninen juostavaksi. Alas pääsee hiekkatietä viimeiset neljä kilometriä.

Vettä on toisen huollon jälkeen saatavilla useamman kerran ainakin 45 ja 54 kilometrin kohdilla eli vesihuollossa voi tukeutua myös luonnonvesiin ja kuumalla kelillä näin kannattaakin tehdä.

Valmiina kisaan: NUTS Hetta-Pallas 66km

 Huomenna perjantaina kello 12.00 on Hetta-Pallas-juoksun lähtöhetki. Olen Karhunkierroksen jälkeen harjoitellut neljä kertaa mäkeä ja juossut kaksi kovavauhtista lyhyempää kisaa. Kovien helteiden takia en ole harjoitellut yhtä paljon kuin aiemmin. Harjoittelu on kuitenkin ollut säännöllistä, eikä mitään ongelmia ole ollut. Lähiaikoina on tuntunut myös siltä, että olen jossain määrin tottunut helteisiin ja eilinen 29 asteen lämpötilassa juostu lenkki sujui hyvin.

Kisajärjestäjän sivuilla https://nutsyllaspallas.com/fi/ ei ole vielä seurantalinkkiä, mikä hieman harmittaa, sillä kisabussini lähtöön lähtee kello 9 hotellilta, eikä aamulla huvittaisi enää lähetellä linkkejä kotiväelle.

Huominen keli on lämmin, mutta pilvinen. Lämpötila pyörii 19 ja 23 asteen välillä, mikä on turhan kuuma, mutta ei onneksi paha. Lauantaina kisaaville ennustetaankin sitten jo taas kovaa hellettä. Toivottavasti helle ei toteudu.

Seuraajille kerrottakoon reitistä, että ensimmäiset 10 kilometriä on tietä. Odotan, että juoksen pätkän 43-50 minuuttiin. Sen jälkeen reitti siirtyy tunturiin ja hidastuu merkittävästi. Toivon olevani viimeisellä huoltopisteellä 33 kilometrin kohdalla noin kolmessa tunnissa. Sen jälkeen alan kiristämään vauhtia, mikä oikeasti tarkoittaa, että hidastun kuitenkin. Viimeiset 20 kilometriä juoksen aikalailla kovaa. Viimeisellä 10 kilometrillä voi mennä niin kovaa kuin pääsee. Toivottavasti tavoitan maalin kuudessa ja puolessa tunnissa, jolloin keskivauhti on tasan 10km/h.

Edit:

Tässä seurantalinkki: https://sportrec.eu/ui/#1gec3gf