Tahkon MTB -maastopyöräkilpailu peruttiin tämän vuoden osalta. Olen kuitenkin jatkanut maastopyöräilyä, sillä pyöräilemällä saa voimaa jalkoihin Lapland Wilderness Challenge -ultrasuunnistuskilpailuun. Tänään suuntasin Mäntyharjulle, josta lähtee maastopyöräreitti kohti Repoveden kansallispuistoa. Tavoitteena oli pyöräillä reilu 90 kilometriä.

Mäntyharjun ja Repoveden kansallispuiston yhdistää toisiinsa 33 kilometrin mittainen vaellus- ja maastopyöräreitti. Reitti valmistui vuonna 2014 ja sen rakentamiseksi on nähty vaivaa poikkeuksellisesti: olemassa olevia metsäpolkuja on kunnostettu kahdeksan kilometriä, uutta polkupohjaa rakennettu kahdeksan kilometriä, märkiä osuuksia on ”kestävöitetty” kaksi kilometriä, reitille on asennettu siltoja ja pitkospuita ja reitin viitoitus on uusittu. Investointiin on käytetty niin EU:n, kunnan kuin yksityisten yritysten rahaa. Puitteet olivat siis kunnossa – olihan reitti valittu vuoden 2015 retkikohteeksi.

3 pointtia reitiltä

Maastopyöräreittiä oli todella helppo seurata. Reitin varrella oli sinisiä maalitäpliä puiden rungossa ja edelliseltä täplältä näki aina seuraavan täplän. Risteykset oli merkitty kyltein ja niistä varoitettiin 50 metriä ennakolta – kiireisempikin menijä osasi varautua käännökseen. Kun reitin merkintä päättyi Repoveden kansallispuiston rajalla, valitsin heti väärän reitin. Kansallispuiston opastus tuntui täysin luokattomalta täydellisyyttä hipovaan opastukseen tuudittautuneelta. Väärän reitinvalinnan tuloksena jouduin taluttamaan pyörän Olhavan huipulle. Palkinnoksi sain toki ihailla komeita maisemia Etelä-Suomen suurimman kallioleikkauksen huipulta.

Reittistä puolet oli polkua ja puolet metsäautotietä. Tiepätkillä sai sopivasti palautella vauhdikkaista polkupätkistä, joita innostuin aina polkemaan ylivauhtisesti. Niillä pyöräily oli todella palkitsevaa. Poluilta oli raivattu isoimmat kivet pois ja pahimmat juurakot olivat soran alla, joten vauhtia oli helppo pitää yllä. Polut oli pidetty kapeina ja riittävän teknisinä, joten maastopyöräilyn kaikki hauskuus oli tallella. Reitti tarjosi monipuolisesti erilaista maastoa suosta soraisiin mäntykankaisiin ja mäenhuippujen avokallioihin.

Reitin varrella oli tasaisesti taukopaikkoja. Sammaliston kodalla oli kaivo juomapullon täyttämistä varten ja Matkoslammen laavulla löytyi sauna löylyttämiseen: ”Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut.” Menomatkalla en tohtinut saunaan kurkata, kun sauna oli selkeästi miehitetty. Saunasta kantautui ulos CNN:n uutiset ja Donald Trumpin Korona-viruskommentointi. Todennäköisesti ulkomaalaiset löylyttäjät olisivat vain turhaan pelästyneet ulkopuolista saunan oven avaajaa.

Mikä fiilis?

Kun pääsin takaisin Mäntyharjulle, matkamittari näytti 92 kilometriä. Reitti oli upea ja tulen pyöräilemään sen useasti uudelleen. Tosin jätän Repovedellä tekemäni kierroksen jatkossa väliin. Kansallispuistossa pyöräily on sallittu ainoastaan hiekkateillä ja huoltoreiteillä – vaelluspoluille ja puiston hienoimmille alueille ei ole asiaa. Se on sääli, sillä Repovesi on mielestäni Etelä-Suomen hienoin retkeilyalue.

Viimeisen 20 kilometrin aikana energiat loppuivat ja matkanteko muuttui suorittamiseksi: neljä Snickers-patukkaa eivät riittäneet yhden päivän energiatarpeeksi. Yliarvioin oman suorituskykyni, aliarvioin reitin pituuden ja yritin peitellä heikkoa valmistautumistani. Olin jättänyt isomman satulalaukun kotiin, enkä saanut enempää patukoita mukaan matkaan pieneen laukkuun. Maalissa olo olikin täysin vetämätön. Vilunväreet ahdistivat. Tankkaamisesta huolimatta reidet kramppailivat seuraavana yönä. Urheilu on terveellistä. Olin aivan raato!