Himoksen talvipolkujuoksu peruttiin. Sitä oli jo siirretty pari kuukautta, mutta ei auttanut, koska Korona.
Päätin noin pari viikkoa ennen kisapäivää kuitenkin juosta reitin. Jostain alkoi löytyä myös innostus juosta reitti kisamaisesti, jotta pikkuhiljaa vauhtikuntoakin tulisi tosissaan harjoiteltua. Juoksin jopa kaksi vetoharjoitusta (vuoden ensimmäiset), jotta olisi vähän tottumusta kovempaankin vauhtiin. Kummassakin harjoituksessa oli vaikeuksia saada sykkeitä nousemaan kunnolla vk-alueelle, mikä kieli huonosta vauhtikestävyyskunnosta. Reippaat lenkit olivat kyllä kulkeneet puolikovaa hienosti talven aikana.
Valmistauduin kisaan keventämällä harjoittelua. Torstaina lepäsin ja perjantaina matkustuksen päälle vedin vain lyhyen verkan, kun tarkistin lähtöpaikan ja maaliin tulon.
Kisavarustuksena pieneen pakkaseen oli kompressiosukat, halvalla löydetyt suunnistuskengät Inovilta, lämpötrikoot, kerrastopaita, ohut tuulitakki ja liivireppu. Laitoin mukaan litran juomaa ja 1,2dl geeliä yhdessä lötköpullossa. Lähtöpaikalle hölkkäsin niin, että sain jätettyä toisen juomapullon oksan väliin roikkumaan varvaukseen.
Alun polkukierros oli erinomaisessa kunnossa. Hanki kantoi, nasta piti hyvin alustassa ja alusta oli suhteellisen tasainen. Paljakan lenkki sujui aika kevyellä työllä suht vauhdikkaasti. Ennen Sammalsuon lenkkiä lyhyemmät reitit kääntyvät toisaalle. Sammalsuon lenkki olikin huomattavasti enemmän työtä vaativaa juoksua. Kovaan hankeen oli painunut paljon askeleiden jälkiä, mikä teki juoksemisesta enemmän lihastyötä vaativaa. Juoksin rennosti ja tarkkailin sykkeitä. Jyrkässä nousussa takalenkillä keskityin tankkaamiseen vauhdinpidon kustannuksella. Matkaa pitää kunnioittaa.
Sammalsuon lenkin jälkeen alkoi taas nopeapohjainen polku, jota oli rennompi juosta. Vauhtia olisi voinut nostaa jopa enemmän, mutta polku on hyvin mutkikas, mikä hidastaa juoksemista. Yksikään suunnistaja ei varmaan kisassa seuraisi tällaista polkua, sillä maasto ympärillä on nopeaa kalliota. Huipun lenkillä saavuin Länsi-Himoksen rinteen reunalle. Mikä valo! Vaikka oli pilvistä, en nähnyt kunnolla polkua. Missään ei ollut varjoja. Kävelin osan noususta huipulle, koska oli vaikea löytää hankikantoa jalan alle, kun ei kunnolla nähnyt uraa. Huipulta oli helppo lasketella alas seuraavalle kierrokselle.
Vaihdoin pulloa oksan haarassa ja lähdin juoksemaan tietä kohti pitkää nousua Paljakan päälle. Tunsin oloni sen verran hyvävoimaiseksi, että otin teemaksi "kaikki nousut juostaan". Tiesin, että juoksusta joka tapauksessa tulee toisella kierroksella väkinäisempää. Jälkikäteen näin Stravasta, että toisella kerralla nousu oli vain 2 sekuntia nopeampi. Nousun jälkeen lisäsin vauhtia, koska ajattelin, että siihen on nyt mahdollisuus. Juoksin Paljakan lenkkiä rennon kovaa, sillä Sammalsuon lenkki olisi taistelua joka tapauksessa, siellä ei vaan sovi luovuttaa, vaikka vauhti tuntuu olemattomalta.
Toisen kierroksen kiihdytys oli enemmänkin sykkeitä nostava kuin vauhtia nostava. Paremmat ajat ovat toiselta kierrokselta:
Toisella kierroksella Sammalsuon lenkillä alkoi tuntumaan hieman voimien hiipumista. Olin pitänyt Paljakalla noin 170 sykettä, mutta nyt syke tippui välille 160-165, kun en jaksanut oikein mutkista kiihdytellä. Näin arvasinkin, enkä yrittänyt liikaa väkisin, sillä lopussa olisi vielä nopeakulkuinen Huippulenkki.
Huippulenkkiä rallattelin kevyesti. Se oli helppoa, koska baana oli tasapohjainen. Huipun nousu oli taas vaikea. Tällä kertaa juoksin sen teeman mukaisesti. Tuskin siinä mitään järkeä oli, mutta se oli viimeinen nousu ennen hotellille nousemista. Lasku sujui helposti. Tasainen ei erityisemmin rullannut nastareilla. Hotellille nousussa pohkeet tuntuivat jo rajoittavan kiirettä, pieni tuntemus oli jo Huipun nousussa. Loppukiri ei ollut erityisen onnistunut, sillä viimeiset metrit olivat aivan kiiltojäässä.
Lopuksi on todettava, että erinomaisesti onnistunut juoksu. Kahden tunnin kisassa ensimmäinen tunti hieman kevyemmällä fiiliksellä ja hieman puristaen toinen tunti. Tuloksena 14 sekuntia nopeampi jälkimmäinen kierros. Riittävän lähellä optimia ja kaikki tuli annettua. Ilmekin sen kertoo ei ollut helppoa, mutta hyvin meni:
