Ajattelin tehdä julkisen harjoituspäiväkirjan itselleni katseltavaksi jälkikäteen. Kovasti toivon, että kisa toukokuun lopussa päästään juoksemaan. Helmikuussa jaksan ehkä kirjoittaa tarkemmat selosteet treeneihin, mutta tammikuusta on vain lyhyet selosteet.
Päivittäinen harjoittelu on suunnittelematonta ja riippuu päivän muusta ohjelmasta, väsymyksestä ja ihan jalkojen väsymystilasta. Harjoittelu tähtää hyvään juoksukuntoon yleisesti, mutta jonkin verran harjoittelussa otetaan huomioon kauden päätavoitetta NUTS Karhunkierrosta, jossa tavoitteena on selvitä 83km reitistä alle yhdeksässä tunnissa.
Harjoittelussa minulla on selkeät tavoitteet:
- Juoksumäärä viikossa vähintään 60 kilometriä.
- Yksi vauhdikas treeni viikossa.
- Yksi mäkeä sisältävä treeni viikossa.
- Yksi polkua sisältävä treeni viikossa.
- Edellisiä tavoitteita saa yhdistää yhdeksi treeniksi.
Viikko 53
1.1. Perjantai Peruslenkki Himoksella laskupäivän jälkeen 12km 53.30min
2.1. Lauantai Liukkaat ja märät Himoksen polut 10km 1.05.05min
3.1. Sunnuntai Pelkkää laskemista, lepo.
Yhteenveto viikosta:
Lomaviikko oli ensimmäinen joulun jälkeen. Hyvä aloitus viikon tauon jälkeen.
Viikko 1
4.1. Maanantai Lenkille laskemisen välissä Himoksella 12km 59.40min
5.1. Tiistai Laskupäivän jälkeen peruslenkki 12km 57.50min
6.1. Keskiviikko Kotona lumettoman reitin etsintää 9.2km 43min
7.1. Torstai Yritin juosta kovaa, mutta Pirkkola oli jäätynyt 6,9km 33min
8.1. Perjantai. Perheliikuntaa
9.1. Lauantai Reipas lenkki baanalla 14,4km 58min
10.1. Sunnuntai Mäkijuoksua Paloheinässä 12,2km 61min
Yhteenveto viikosta:
Yritystä oli, mutta kaaduin jäisellä uralla Pirkkolssa. Keräsin itseni kuitenkin ja lähdin uudelleen baanalle juoksemaan reippaasti ja sehän onnistui.
Viikko 2
11.1. Maanantai Peruslenkki 16.2km 70min
12.1. Tiistai Väsynyt lenkki 15.2km 74min
13.1. Keskiviikko Lepo
14.1. Torstai Peruslenkki, kylmät säät alkaneet 12.4km 61min
15.1. Perjantai Laskettelemassa
16.1. Lauantai Laskettelemassa
17.1. Sunnuntai Peruslenkki 17km 79min
Yhteenveto viikosta:
Hyvin tavanomainen viikko. Kilometritavoite saavutettiin vain neljällä lenkillä. Yhtään vauhdikkaampaa juoksua ei tullut, vaikka maanantain lenkillä olikin vielä hyvä vauhti.
Viikko 3
18.1. Maanantai Peruslenkki 11.2km 55min
19.1. Tiistai Hiihtoa oppilaiden kanssa
Pitkä lenkki ja mäkijuoksua 22km 122min
20.1. Keskiviikko Verkkalenkki 8km 45min
21.1. Torstai Juoksua lumessa 15.1km. 76min
22.1. Perjantai Vauhtijuoksu 8km @3.47min/km 11.2km 48min
23.1. Lauantai Pitkä, hivenen kiihtyvä lenkki 26.7km 116min
24.1. Sunnuntai Verkkalenkki 10km 48min
Yhteenveto viikosta:
Kova viikko. Tiistaina erittäin raskas lenkki Helsingin suunnistajien valmennusryhmän mukana. Sen lisäksi vielä vauhtijuoksu ja kunnon pitkä lenkki. Erittäin hyvä viikko. Sunnuntaina pystyi keskittymään perhe-elämään, kun viikon juoksutavoitteet olivat jo täynnä. Vain polkujuoksu jäi tekemättä, mutta lunta kyllä riitti ilmankin.
Viikko 4
25.1. Maanantai Lepo
26.1. Tiistai Vein auton huoltoon, perus 10.7km 51min
27.1. Keskiviikko Myöhään illalla peruslenkki 16.1km 73min
28.1. Torstai Auton haku 10.7km 48min
29.1. Perjantai Lepo
30.1. Lauantai Himos Winter Trail 13km Vauhtitreeni 13,5km 76min
31.1. Sunnuntai Paavo Nurmen moikkaus -lenkki, perus 14.7km 65min
Yhteenveto viikosta:
Hyvää harjoittelua. Juoksun lisäksi tuli lasketeltua. Tuli hyvä polkujuoksutreeni lauantaina, mikä oli erinomaista sillä vaati hivenen enemmän vaivaa lähteä lumiselle polulle keskellä laskettelupäivää treenailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti