Berliin maratonin kuvat on ladattu picasaan. Kuvat ovat suhteellisen heikolla resoluutiolla, joten jos joku asianomainen haluaa kuvia itselleen, niin ottakoot yhteyttä. Flickr-palvelua en saanut, koskaan toimimaan blogin kanssa yhteen, joten en suosittele sitä googlen palveluiden kanssa. Kuvat pyörivät myös sivupalkissa, mutta pieninä.
Olen saanut juoksusta paljon kannustusta ja kunnioittavia kommentteja, jopa tarjoilua Berliinin ravintoloissa. Kiitos näistä! Kävipä niin, että myös SUL:n uutiseen Berliinin maratonista oli saatu mahdutettua nimeni, tässä linkki juttuun.
Pari muutakin aiheeseen liittyvää linkkiä:
Kuvasta voi huomata, että itse käytin maratonilla aikataulutatuointia, joka kestää kädessä muutaman päivän verran. Tässä linkki kiinnostuneille. Ei muuta kuin tilaamaan tavoitteen mukaisia aikatauluja.
Varusteet ovat Englannissa huomattavasti suomalaisia hintoja halvempia. Aivan raato on käyttänyt tätä verkkokauppaa. Myös Suunnon ja Polarin kellot ovat usein halvempia ulkomailla.
Maratonin juoksuvauhdista ja harjoitusvauhdeista on ollut puhetta. Varmaankin saan jossain vaiheessa kirjoitettua jonkunlaisen koosteen harjoittelusta, vauhdeista ja tuloksista. Harjoitusvauhdeista saa hyvin kuvaa McMillanin vauhtilaskurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti