Loppuviikosta rupesi kurkku kipeytymään. Perjantaina treeni jäi väliin muutenkin, kun yllättävästi kuumailmapallolento toteutui. Lauantaina kurkkukipua oli niin paljon, ettei treenaamaan uskaltanut lähteä. Onneksi flunssan pahimmat oireet lähtivät jo lauantai-iltana. Tämä oli ihan hyvä vaihe sairastaa, aikaa on maratoniin vielä ihan riittävästi. Näköjään Tahitilla on ollut aivan sama aikataulu sairastamisen kanssa ja oireetkin ovat olleet yhtä pitkät ja samanlaiset.
Sunnuntaina uskaltauduin jo Sir Michaelin kanssa lenkille. Yllättäen törmäsimme Jussi A:han keskuspuistossa. Puhuimme noin kahden tunnin lenkistä ja se sopi kaikille. Matkanteko oli helppoa, eikä nuha häirinnyt juurikaan juoksua. Kiersimme keskuspuistosta Meilahden rantaa Ruoholahden, Lauttasaaren, Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Munkkiniemen kautta takaisin keskuspuistoon. Kotona aikaa oli kulunut 2 tuntia 33 minuuttia. Matkaa arvioisin 28 kilometriä. Keskisyke oli 130. Lopussa vedin pienen Haagan riuhtaisun, että pääsin nopeammin kotiin. Syke nousi peräti 161:een.
Lenkin jälkeen kotona vasen polvi ärtyi tosi pahasti lumpion alapuolelta hieman sisäsyrjän puolelta. Pidin puoli tuntia kylmää ja söin kipulääkkeitä. Kipu tuntuu helpottavan iltaa kohden. En tiedä, missä on syy. Vamma on uusi. Kenties ongelman aiheuttajat ovat uudet lenkkarini Asics DS Trainerit. Lenkkarit ovat todella mukavat, mutta mäkivedoissa totesin ne kelvottomiksi vauhtiharjoituksiin ylipehmeinä. Karhut ovat tuntumaltaan kovemmat ja paremmin rullaavat. DS Trainerit ovat hyvät pomppimiseen, mutta yritän juosta niillä maratonin, sillä ne ovat olleet todella mukavat pisimmillä lenkeillä. Olen juossut niillä nyt kaksi viikkoa ja vauhtijuoksua lukuunottamatta voin kehua niitä. Tietysti miinusta lenkkareiden sarakkeeseen tulee, jos vammaa ei aiheudu huomenna Karhuilla.
Sir Michaelin harjoittelua on jälleen häirinnyt työnteko ja meneillään oleva keittiöremppa. Sir on kuitenkin pakottanut itsensä viikolla tunnin lenkille, vaikka olisi kuinka rättipoikkiväsynyt. Niin sitä pitää! Tahitin harjoittelussa on jälleen ollut työmatkajuoksua, mutta loppu viikkohan Tahitilla meni sairastellessa. Toivottavasti ensi viikolla kaikki pääsevät mukavasti treenin makuun.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
Dieselistä kierrosmyllyksi
Kovaa juokseminen on osoittautunut vaikeaksi. Sykkeet ovat parhaimmillaan 165:n tasolla. Vauhti ei tunnu kovalta, mutta kovempaakaan en ole päässyt. Tiistaina yritin Pirkkolan kolmosella, mutta taas alkoi ahdistamaan. Toisaalta aerobisen kynnyksen vauhti eli syke 155-160 on nyt reilusti kovemmalla tasolla kuin aiemmin, noin 3.55min/km. Tuollaista vauhtia jaksan tuntikausia.
Ei kuitenkaan tunnu hyvältä, kun ei pysty irrottamaan kisavauhtia. Talvella syke nousi vielä 197:aan asti. Sen takia aloitin lyhyen, reilun viikon kuurin, jolla aion nostaa vauhtitasoa myös kovemmilla sykkeillä. Sen jälkeen otan yhtä pitkän viimeisen maratoniin valmistavan jakson ja sitten herkistelen viimeisen jakson, eli lähinnä lepäilen.
Aloitin vauhtijakson mäkivedoilla tänään Paloheinässä. Harjoitusjakso päättyy reilun viikon päästä kymmenen kilometrin maantiekilpailuun. Mäkivedot eivät lähteneet ollenkaan normaalisti käyntiin. En meinannut millään päästä aluksi yli 170 sykkeen. Toisella vedolla meinasin keskeyttää koko harjoituksen tukkoisuuden takia. Sitten päätin, että jalat takoo rytmillä, vaikka voimaa ei olisi. Pikkuhiljaa alkoi aerobinen kynnys löytyä. Pääsin kolmannella vedolla jo sykkeeseen 173. Sen jälkeen loppusykkeet tulivat 175-180 välille, mikä on jo anaerobisella kynnyksellä. Joskus olen toki ollut niin irtonainen, että 190:kin on ylittynyt selvästi. Seitsemän vedon jälkeen siirryin suoralle tieosuudelle Paloheinästä Pitkäkoskelle, toisessa loivassa nousussa sain sykkeen nostettua 180:een. Aikaa sykkeen nousemiseen meni 2:45 min. Minuutissa syke palasi kävellen lukemaan 132 eli suurta happokertymää en saanut vielä aikaiseksi. Puolessatoista minuutissa syke oli jo alle 120.
Treeni oli kuitenkin lupaava. Lauantaina juoksen aivan erilaisen harjoituksen kuin maraton edellyttäisi: 10 x 200m ja päälle 1km täysillä. Sunnuntaina sitten pitkä harjoitus. Seuraavan viikon kehittävät harjoitukset ovat vetoharjoitus tiistaina tai keskiviikkona, kisa viikonloppuna ja kaksi puolipitkää lenkkiä. Sitten palataan viimeistä kertaa pitkien maratonharjoitusten pariin.
Vaikka yläkierrokset jäisivätkin pois pelistä, sillä ei maratonilla ole ratkaisevaa merkitystä. Kestävyyden uskon olevan kunnossa viime viikonlopun harjoitusten perusteella. Pikkuhiljaa kilpailuvauhti lyhyemmillekin matkoille varmasti löytyy. Luultavasti olen joulukuussa kovassa tuloskunnossa. No, eipä siitä suurta haittaakaan ole, vaikkei hyötyäkään.
Ei kuitenkaan tunnu hyvältä, kun ei pysty irrottamaan kisavauhtia. Talvella syke nousi vielä 197:aan asti. Sen takia aloitin lyhyen, reilun viikon kuurin, jolla aion nostaa vauhtitasoa myös kovemmilla sykkeillä. Sen jälkeen otan yhtä pitkän viimeisen maratoniin valmistavan jakson ja sitten herkistelen viimeisen jakson, eli lähinnä lepäilen.
Aloitin vauhtijakson mäkivedoilla tänään Paloheinässä. Harjoitusjakso päättyy reilun viikon päästä kymmenen kilometrin maantiekilpailuun. Mäkivedot eivät lähteneet ollenkaan normaalisti käyntiin. En meinannut millään päästä aluksi yli 170 sykkeen. Toisella vedolla meinasin keskeyttää koko harjoituksen tukkoisuuden takia. Sitten päätin, että jalat takoo rytmillä, vaikka voimaa ei olisi. Pikkuhiljaa alkoi aerobinen kynnys löytyä. Pääsin kolmannella vedolla jo sykkeeseen 173. Sen jälkeen loppusykkeet tulivat 175-180 välille, mikä on jo anaerobisella kynnyksellä. Joskus olen toki ollut niin irtonainen, että 190:kin on ylittynyt selvästi. Seitsemän vedon jälkeen siirryin suoralle tieosuudelle Paloheinästä Pitkäkoskelle, toisessa loivassa nousussa sain sykkeen nostettua 180:een. Aikaa sykkeen nousemiseen meni 2:45 min. Minuutissa syke palasi kävellen lukemaan 132 eli suurta happokertymää en saanut vielä aikaiseksi. Puolessatoista minuutissa syke oli jo alle 120.
Treeni oli kuitenkin lupaava. Lauantaina juoksen aivan erilaisen harjoituksen kuin maraton edellyttäisi: 10 x 200m ja päälle 1km täysillä. Sunnuntaina sitten pitkä harjoitus. Seuraavan viikon kehittävät harjoitukset ovat vetoharjoitus tiistaina tai keskiviikkona, kisa viikonloppuna ja kaksi puolipitkää lenkkiä. Sitten palataan viimeistä kertaa pitkien maratonharjoitusten pariin.
Vaikka yläkierrokset jäisivätkin pois pelistä, sillä ei maratonilla ole ratkaisevaa merkitystä. Kestävyyden uskon olevan kunnossa viime viikonlopun harjoitusten perusteella. Pikkuhiljaa kilpailuvauhti lyhyemmillekin matkoille varmasti löytyy. Luultavasti olen joulukuussa kovassa tuloskunnossa. No, eipä siitä suurta haittaakaan ole, vaikkei hyötyäkään.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Suunnistuskilpailut peruttu, maratonin ehdoilla mennään.
Mennyt viikko on ollut kaksijakoinen. Viime sunnuntaina ja tiistaina juostut suunnistukset menivät huonosti. Rastit eivät löytyneet, mutta pahinta oli, että juoksu oli vaikeaa. Alkuviikosta tunnelmat pään sisällä olivat ikävät. Valmentajaminä ja juoksijaminä kävivät keskusteluita. Valmentaja kävi keskusteluita myös muiden kanssa. Päätös syntyi tänä viikonloppuna: en juokse suunnistuskilpailuita ennen maratonia. Peruin ilmottautumiseni suunnistuksen SM-kilpailuihin. Vahvistuksen päätökselle tekivät erinomaisesti onnistuneet maratonharjoitukset tänä viikonloppuna. Suunnistus antaa vaan turhaan huonoja fiiliksiä juoksuvauhdista, vaikka maratonvauhti olisi kehittynyt.
Loppuviikolla kävin erilaisissa kilpailuissa. Menestys oli hyvää, mutta pokaaleja ei ollut kotiintuomisena. Helsingin kaupungin kirkkovenesouden mestaruuskilpailuissa sijoituimme kymppisakkiin, vaikka aikamme oli puoli minuuttia viime vuotista pronssisoutua kovempi. Samana iltana osallistuin kaverini Jarin synttärikartingiin. Olin nopein aika-ajossa. Johdin muutaman kierroksen, mutta sitten Jari tuli sisäkaarteeseen pienellä kontaktilla ja ohi. Yritin heti kuittausta isommalla kontaktilla, mutta aiheutin vain oman autoni hyytymisen. Sen jälkeen ajelin "rauhassa" toiselle sijalle. Myllypurossa ajetussa kisassa nopein kierrosaikani oli 28.8, jos joku sattuu radalla käymään.
Lauantaina juoksimme Sir Michaelin kanssa maratonvauhtisen treenin. Vauhti tuntui kovalta ja päätimme tutkia Pirkkolan kolmosella Sports Tracker -sovelluksen toimivuuden Iphone 4 -puhelimessa. Kolmen kilsan matkalla oikomista tuli 190 metriä, kun todellinen pituus on 2930m ja mittarilukema 2740m. Asetimme vauhdin hieman alle neljän minuutin kilometria kohti. Taivalsimme tunnissa 15.5km. Jaksoin hyvin ja syke oli todella maltillinen, keskisyke 158. Sir Michaelille treeni oli aavistuksen vaikeampi, mutta onhan maratontavoitekin 15s kilometria kohden rauhallisempi. Mies kuitenkin jaksoi treenin loppuun asti.
Sunnuntaina oli vuorossa pitkä ja rauhallinen harjoitus. Seurana oli Sir Michaelin lisäksi Tahiti. Kiertelimme Westendissä asti käyttäen pelkästään asfalttipintaisia teitä. Sir Michaelin energiavarastot tyhjenivät kahdenkympin kohdilla. Muuten lenkki oli ongelmaton. Minulle tuli pisin matka, kun saatoin Tahitin vielä autolle: 34,8km. Aikaa lenkkiin kului hieman alle kolme tuntia. Lenkki herätti ajatuksen juomavyön ostamisesta. Siitä saisi helpotusta ja samalla voisi totutella maratonilla käytettävään urheilujuomaan.
Nyt pari rauhallista päivää ja sitten taas tiukempaa harjoittelua. Luottamus vauhtiin ja kestävyyteen on jälleen palannut.
-Jude
Loppuviikolla kävin erilaisissa kilpailuissa. Menestys oli hyvää, mutta pokaaleja ei ollut kotiintuomisena. Helsingin kaupungin kirkkovenesouden mestaruuskilpailuissa sijoituimme kymppisakkiin, vaikka aikamme oli puoli minuuttia viime vuotista pronssisoutua kovempi. Samana iltana osallistuin kaverini Jarin synttärikartingiin. Olin nopein aika-ajossa. Johdin muutaman kierroksen, mutta sitten Jari tuli sisäkaarteeseen pienellä kontaktilla ja ohi. Yritin heti kuittausta isommalla kontaktilla, mutta aiheutin vain oman autoni hyytymisen. Sen jälkeen ajelin "rauhassa" toiselle sijalle. Myllypurossa ajetussa kisassa nopein kierrosaikani oli 28.8, jos joku sattuu radalla käymään.
Lauantaina juoksimme Sir Michaelin kanssa maratonvauhtisen treenin. Vauhti tuntui kovalta ja päätimme tutkia Pirkkolan kolmosella Sports Tracker -sovelluksen toimivuuden Iphone 4 -puhelimessa. Kolmen kilsan matkalla oikomista tuli 190 metriä, kun todellinen pituus on 2930m ja mittarilukema 2740m. Asetimme vauhdin hieman alle neljän minuutin kilometria kohti. Taivalsimme tunnissa 15.5km. Jaksoin hyvin ja syke oli todella maltillinen, keskisyke 158. Sir Michaelille treeni oli aavistuksen vaikeampi, mutta onhan maratontavoitekin 15s kilometria kohden rauhallisempi. Mies kuitenkin jaksoi treenin loppuun asti.
Sunnuntaina oli vuorossa pitkä ja rauhallinen harjoitus. Seurana oli Sir Michaelin lisäksi Tahiti. Kiertelimme Westendissä asti käyttäen pelkästään asfalttipintaisia teitä. Sir Michaelin energiavarastot tyhjenivät kahdenkympin kohdilla. Muuten lenkki oli ongelmaton. Minulle tuli pisin matka, kun saatoin Tahitin vielä autolle: 34,8km. Aikaa lenkkiin kului hieman alle kolme tuntia. Lenkki herätti ajatuksen juomavyön ostamisesta. Siitä saisi helpotusta ja samalla voisi totutella maratonilla käytettävään urheilujuomaan.
Nyt pari rauhallista päivää ja sitten taas tiukempaa harjoittelua. Luottamus vauhtiin ja kestävyyteen on jälleen palannut.
-Jude
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Maratonharjoittelusta ei ole hyötyä suunnistukseen
Tänään kävin pitkästä aikaa juoksemassa suunnistuskisoissa. Kyseessä oli aluemestaruusviesti Veikkolasssa. Joukkueeni oli muilta osin valmis vaikka voittamaan viestin. Itsekin uskoin mahdollisuuksiini pysyä kärjen mukana.
Matka sujui aluksi kuten pitikin ja ensimmäinen rasti löytyi suoraan. Samalle hajonnalle osui mielestäni myös Lynxin ykkönen, joka etukäteen oli selvästi vahvin joukkue. Noin puoli tuntia jatkoin kärjen tahdissa. Sitten tein oman suunnistusvalinnan, jolla tipuin kyydistä. Uudelleen saavuttamiseen ei ollut mahdollisuuksia, sillä minulla ei ollut fyysisiä resursseja kovempaan vauhtiin. Lopussa vielä tunaroin useampaa rastia ja jäin kärjestä peräti kahdeksan minuuttia.
Nyt olen kahden vaiheilla. Pitäisikö peruuttaa kaikki suunnistuskisat tältä syksyltä vai pitäisikö lähteä rennommin tavoittelemaan virheettömiä suorituksia? Vauhdinpito ei näytä joka tapauksessa onnistuvan väsyttävän maratonharjoittelun takia. Ehkä tämä on hyvä astelma, josta voi nauttia juoksemalla suunnistuskisat vähän rennommin.
Muut raadot eivät olleet kilpailuissa, eivätkä juurikaan meinaa suunnistuskilpailuja syksyn aikana juosta.
Matka sujui aluksi kuten pitikin ja ensimmäinen rasti löytyi suoraan. Samalle hajonnalle osui mielestäni myös Lynxin ykkönen, joka etukäteen oli selvästi vahvin joukkue. Noin puoli tuntia jatkoin kärjen tahdissa. Sitten tein oman suunnistusvalinnan, jolla tipuin kyydistä. Uudelleen saavuttamiseen ei ollut mahdollisuuksia, sillä minulla ei ollut fyysisiä resursseja kovempaan vauhtiin. Lopussa vielä tunaroin useampaa rastia ja jäin kärjestä peräti kahdeksan minuuttia.
Nyt olen kahden vaiheilla. Pitäisikö peruuttaa kaikki suunnistuskisat tältä syksyltä vai pitäisikö lähteä rennommin tavoittelemaan virheettömiä suorituksia? Vauhdinpito ei näytä joka tapauksessa onnistuvan väsyttävän maratonharjoittelun takia. Ehkä tämä on hyvä astelma, josta voi nauttia juoksemalla suunnistuskisat vähän rennommin.
Muut raadot eivät olleet kilpailuissa, eivätkä juurikaan meinaa suunnistuskilpailuja syksyn aikana juosta.
perjantai 12. elokuuta 2011
Perinteinen reissu Porvoon Mäkkäriin
"Kyllä joka kesä pitää Mäkkiin päästä!" -vastasi Brotelai-Mikko kysymykseeni, lähtisikö hän maukaan Porvoon reissulle. Aiemmin olin jo pyytänyt Kiritykin mukaan matkaan. Reittisuunnitelma oli yksinkertainen vanhaa tietä edestakaisin Porvooseen. Tauko pidetään Mäkkärissä. Tapaamispaikaksi sovittiin Tekniikan museon portti.
Reissu lähti sateisesti liikkeelle. Ensimmäisen ongelman koimme jo Hakunilassa, kun Kiritykin eturengas puhkesi. Ulkorenkaassa oli kiinni suurehko kivi, joka oli painunut melkein läpi ulkorenkaasta aihettuaen puhkeamisen. Tässä vaiheessa rengastyöt vielä hymyilyttivät ja matkaan päästiin nopeasti. Maatieosuudella Brotelai-Mikko innostui vauhdittamaan ja tasaisella vauhti oli noin 34 km/h. Aika nopeasti saavuimmekin Mäkkäriin. Ravintolan pihassa havaitsimme, että Brotelain pyörän takarengas oli kulunut aivan loppuun. Kuidut olivat jo pettäneet ja jäljellä oli vain pistosuojaus. Brotelai soitti varoitussoiton kotiin: matka saattaisi päättyä pian. Syödessä satoi rankasti, osuipa tauko hyvään paikkaan!
Matkan Helsinkiä kohti aloitimme auringonpaisteessa. Brotelai-Mikon takarenkaalle naurettiin:
Ajoimme ehkä kilometrin tai kaksi, kun ennustus kävi toteen. Brotelai-Mikon takarengas räjähti. Brotelai soitti huoltoautolle. Huoltoauton kanssa keskustellessa Brotelai ei päättänytkään jättää leikkiä kesken, vaan tilasi vaihtopyörän. Vaihtopyörää jäätiin odottelemaan bussipysäkille:
Vaihtopyörä saapui:
Loppumatkalle lähdimme suht luottavaisin mielin siitä, että vihdoinkin matka taittuisi. Matka sujuikin reilut kymmennen kilometriä, mutta sitten Kiritykiltä puhkesi takarengas. Nyt ruvettiin jo tutkimaan renkaita. Renkaissa oli mielettömästi hiekkaa kiinni. Kuusi kivenmurikkaa kaivettiin kumeista ulos. Tarttuuko sadekelillä hiekka renkaisiin helpommin? Kiritykillä oli aiemmin ollut renkailla vain yksi rengasrikko ja sekin oli nastasta. Minulla on samojen kumien vanhempi malli, eikä rengasrikkoja ole ollut. Kiritykin rengastuksena toimii uusi Shwalbe Utremo ZX, minulla on Ultremo R.1. Kiritykki vaihtoi alleen viimeisen sisäkumimme ja rengas täytettiin kaasupatruunalla, koska Brotelai-Mikon huoltokamat menivät toisen pyörän mukana.
Vanhankaupunginkoskella hyvästeltiin Kiritykki pitkän päivätyön tehneenä. Haagaan saavuimme Brotelain kanssa kello 18.10. Lähdöstä oli kulunut yli seitsemän tuntia. Ajoaikaa oli kulunut 4.38. Matkaa olimme taittaneet 118 kilometriä. Pyöräilyhistoriamme pisin ravintolakeikka oli hoidettu vaikeuksista huolimatta.
Reissu lähti sateisesti liikkeelle. Ensimmäisen ongelman koimme jo Hakunilassa, kun Kiritykin eturengas puhkesi. Ulkorenkaassa oli kiinni suurehko kivi, joka oli painunut melkein läpi ulkorenkaasta aihettuaen puhkeamisen. Tässä vaiheessa rengastyöt vielä hymyilyttivät ja matkaan päästiin nopeasti. Maatieosuudella Brotelai-Mikko innostui vauhdittamaan ja tasaisella vauhti oli noin 34 km/h. Aika nopeasti saavuimmekin Mäkkäriin. Ravintolan pihassa havaitsimme, että Brotelain pyörän takarengas oli kulunut aivan loppuun. Kuidut olivat jo pettäneet ja jäljellä oli vain pistosuojaus. Brotelai soitti varoitussoiton kotiin: matka saattaisi päättyä pian. Syödessä satoi rankasti, osuipa tauko hyvään paikkaan!
Matkan Helsinkiä kohti aloitimme auringonpaisteessa. Brotelai-Mikon takarenkaalle naurettiin:
Ajoimme ehkä kilometrin tai kaksi, kun ennustus kävi toteen. Brotelai-Mikon takarengas räjähti. Brotelai soitti huoltoautolle. Huoltoauton kanssa keskustellessa Brotelai ei päättänytkään jättää leikkiä kesken, vaan tilasi vaihtopyörän. Vaihtopyörää jäätiin odottelemaan bussipysäkille:
Vanhankaupunginkoskella hyvästeltiin Kiritykki pitkän päivätyön tehneenä. Haagaan saavuimme Brotelain kanssa kello 18.10. Lähdöstä oli kulunut yli seitsemän tuntia. Ajoaikaa oli kulunut 4.38. Matkaa olimme taittaneet 118 kilometriä. Pyöräilyhistoriamme pisin ravintolakeikka oli hoidettu vaikeuksista huolimatta.
torstai 11. elokuuta 2011
Tahkon kuvashow
Lähtökuva:
Rentoa tunnelmaa, Sir Michael ja Jude:
Jude ja luottaratsu Kula -96 maalissa noin kolmessa ja puolessa tunnissa:
Neste oli tarpeen helteessä ajetun kisan jälkeen:
Sir Michaelin hymy ei hyytynyt matkalla, maalissa reilut 10 minuuttia Juden jälkeen:
Jälkispekulaatiota:
Jari menossa kohti maalia uimarannalta bongattuna:
Rentoa tunnelmaa, Sir Michael ja Jude:
Jude ja luottaratsu Kula -96 maalissa noin kolmessa ja puolessa tunnissa:
Neste oli tarpeen helteessä ajetun kisan jälkeen:
Sir Michaelin hymy ei hyytynyt matkalla, maalissa reilut 10 minuuttia Juden jälkeen:
Jälkispekulaatiota:
Jari menossa kohti maalia uimarannalta bongattuna:
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Yksi tiukka viikko tehty, viisi jäljellä.
Elokuun ensimmäinen viikko toi mukanaan ensimmäiset maratonharjoitukset. Vaikka maraton on häirinnyt kesän grillailuja jo heinäkuussakin, tällä viikolla aloitin varsinaiset maratonharjoitukset. Niitä osui viikolle kaksi. Torstaina juoksin Himoksella 21 kilometriä, joista 16 viimeistä maratonvauhtia 4 min/km. Sunnuntaina juoksin Tahitin kanssa pitkän treenin, jonka loppupuolella oli tarkoitus juosta 4 kilometriä maratonvauhtia. Itse jaksoin vain kaksi kilometriä kunnon vauhtia, mutta pituutta lenkille kertyi peräti 32 kilometriä.
Viikolla oli muitakin kovia harjoituksia. Tiistaina ja keskiviikkona juoksin kumpanakin päivänä 22 kilometriä. Lauantaina kokeilin vauhtia Pirkkolassa hiekka-kolmosella: 9.49 min/3km. Aika jäi 5 sekuntia ennätyksestä, mutta oli tyydyttävä tiukan harjoittelun keskellä. Vaikka maanantaina pidin lepopäivän, juoksin tietä enemmän kuin koskaan aiemmin viikossa: 113km.
Nyt on viisi harjoitusviikkoa jäljellä. En tavoittele mitään tiettyjä juoksumääriä, mutta kaksi maratonharjoitusta viikossa on tavoite. Pitkän lenkin pituudeksi kelpaa 30 kilometriä ja maratonvauhtisten tasavauhtisten juoksujen vähimmäismitta on 15 kilometriä, tavoiteltava pituus yli 20 kilometriä. Enää kymmenen kertaa tarvitsee itseään rääkätä. Ja tietysti myös itse maraton. Tsemppiä kaikille duunin aloittamiseen ja siitä taas liikuntatavotteita kohti.
Viikolla oli muitakin kovia harjoituksia. Tiistaina ja keskiviikkona juoksin kumpanakin päivänä 22 kilometriä. Lauantaina kokeilin vauhtia Pirkkolassa hiekka-kolmosella: 9.49 min/3km. Aika jäi 5 sekuntia ennätyksestä, mutta oli tyydyttävä tiukan harjoittelun keskellä. Vaikka maanantaina pidin lepopäivän, juoksin tietä enemmän kuin koskaan aiemmin viikossa: 113km.
Nyt on viisi harjoitusviikkoa jäljellä. En tavoittele mitään tiettyjä juoksumääriä, mutta kaksi maratonharjoitusta viikossa on tavoite. Pitkän lenkin pituudeksi kelpaa 30 kilometriä ja maratonvauhtisten tasavauhtisten juoksujen vähimmäismitta on 15 kilometriä, tavoiteltava pituus yli 20 kilometriä. Enää kymmenen kertaa tarvitsee itseään rääkätä. Ja tietysti myös itse maraton. Tsemppiä kaikille duunin aloittamiseen ja siitä taas liikuntatavotteita kohti.
tiistai 2. elokuuta 2011
Maratonharjoittelu puuduttaa
Ensimmäisestä maratonpalaverista on aikaa neljä kuukautta. Maratoniin on enää alle kaksi kuukautta. Heinäkuun alussa tuli kisajärjestäjiltäkin viesti, että se on nyt "Make or Break!"-aika. Vaikka kuvittelisikin, että maratonin vaativin osuus olisi itse fyysinen suoritus, alkaa tällä hetkellä harjoittelun psyykkinen puoli, vitutus, nostamaan päätään. Koko kesä on mennyt juostessa. Silti tuntuu, että enemmän olisi annettava. Riittääkö mikään?
Heinäkuun toisella viikolla Kainuun rastiviikon jälkeen aloitin mökkeilyn. Iisalmessa hoidin homman kunnialla: vain yksi lepopäivä ja muutama kova reeni. Seuraavaksi iskin Kämmäkässä Huittisten naapurissa: kaksi 25 kilometrin lenkkiä ja pari kovaa juoksua. Kämmäkästä lähdin "perhelomalle" Lissaboniin ja Penicheen. Tein välissä lenkin ja Lissabonissa pari lyhyttä. Penichen surffaus osottautui niin rankaksi, etten jaksanut juosta, vaikka maastot olisivatkin suosineet.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tehnyt juoksulenkkejä koko kesän ajan. Luulisi, että olisin tyytyväinen. Tavallaan olenkin. Toisaalta mielessä on kaikki, mikä on jäänyt tekemättä. En ole juossut kolmenkympin lenkkejä tai puolimaratoneja maraton vauhdilla. Itse asiassa on aika rankkaa normaalin mökkeilyn lomassa yleensäkään vetää lenkkejä, kun muutenkin olisi paljon puuhattavaa. Suurinta ärsytystä on kuitenkin tuottanut yksitoikkoinen harjoittelumetodi: juokse mahdollisimman paljon. Olen jättänyt kaiken muun harjoittelun minimiin ja juossut, juossut, juossut...
Mikä vie eteenpäin? Yksinkertaisesti tavoite. Juoksen maratonin alle 2.50, jos se on minusta kiinni. Teen niin paljon harjoituksia, että tavoitteeseen pääseminen on todella todennäköistä. Jos kisapäivänä mikään ei onnistu, niin sitten yritän toiste. Kaksi asiaa olen projektin aikana jo itselleni luvannut: en juokse enää koskaan tavoitteellista maratonia ulkomailla tai osallistu triatlonin täysmatkalle tavoiteellisesti. Nämä projektit ovat minulle liian suuria ja vievät ilon harjoittelusta. Olen myös havainnut, että pidän enemmän hapoista reisissä kuin korvien välissä. Usean tunnin harjoitukset eivät ole minua varten, pidän enemmän lyhyemmistä ja kovavauhtisista harjoituksissta. Jos minut vielä joskus saadaan houkuteltua pitkille juoksumatkoille, lähden matkaan rennommalla otteella.
Nyt kuitenkin painetaan vielä tiukasti. Vaikka vuodatus oli pitkä, on heinäkuussa tullut määrällisesti enemmän harjoitusta kuin muissa kuukausissa. Heinäkuussa harjoittelin 36 tuntia, kun alkuvuoden saldo on tähän mennessä 210 tuntia. Koko vuonna juoksukilometrejä on 1200, toiseksi suosituin harjoitusmuoto on salibandy, jota on tullut pelattua 30 kertaa tämän vuoden puolella.
Toisaalla Tahiti on painanut tiukkaa juoksupainotteista harjoittelua. Harjoitteluun mies on käyttänyt myös työmatkoja, joista tulee aika pitkiä pätkiä. Välillä 20 kilometrin matkasta osa on taittunut pyörällä. Aika Muukkosmaista menoa! (P. Muukkonen harjoittelee vain työmatkoilla ja juoksee puolimaratonin 1.06) Viime aikoina Tahitin harjoittelu on ollut hankalaa. Mies puhkuu ja puhisee, vaikka vauhti olisi vähäistä. Pientä kevennystä harjoitteluun on haettu levosta, katsotaan kuinka tepsii.
Sir Michael on siirtynyt työpaikalleen sorvin ääreen. Puhelinhaastattelujen perusteella mies sai lomalle harjoitteluun tiukan vaihteen päälle, eikä nilkkavaiva suuremmin ole häirinnyt tielenkkejä. Hämeenlinnan lähistöltä onkin voinut bongata hikisen hujopin vaappumassa kahden ja puolen tunnin lenkkejä. Toivottavasti Sir saa samanlaisen tahdin päälle harjoitteluun myös töiden aloittamisen jälkeen, sillä tällä miehellä on todellinen "Make or Break"-tilanne. Viime vuoden fiasko Pariisissa ei saa toistua.
Heinäkuun toisella viikolla Kainuun rastiviikon jälkeen aloitin mökkeilyn. Iisalmessa hoidin homman kunnialla: vain yksi lepopäivä ja muutama kova reeni. Seuraavaksi iskin Kämmäkässä Huittisten naapurissa: kaksi 25 kilometrin lenkkiä ja pari kovaa juoksua. Kämmäkästä lähdin "perhelomalle" Lissaboniin ja Penicheen. Tein välissä lenkin ja Lissabonissa pari lyhyttä. Penichen surffaus osottautui niin rankaksi, etten jaksanut juosta, vaikka maastot olisivatkin suosineet.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tehnyt juoksulenkkejä koko kesän ajan. Luulisi, että olisin tyytyväinen. Tavallaan olenkin. Toisaalta mielessä on kaikki, mikä on jäänyt tekemättä. En ole juossut kolmenkympin lenkkejä tai puolimaratoneja maraton vauhdilla. Itse asiassa on aika rankkaa normaalin mökkeilyn lomassa yleensäkään vetää lenkkejä, kun muutenkin olisi paljon puuhattavaa. Suurinta ärsytystä on kuitenkin tuottanut yksitoikkoinen harjoittelumetodi: juokse mahdollisimman paljon. Olen jättänyt kaiken muun harjoittelun minimiin ja juossut, juossut, juossut...
Mikä vie eteenpäin? Yksinkertaisesti tavoite. Juoksen maratonin alle 2.50, jos se on minusta kiinni. Teen niin paljon harjoituksia, että tavoitteeseen pääseminen on todella todennäköistä. Jos kisapäivänä mikään ei onnistu, niin sitten yritän toiste. Kaksi asiaa olen projektin aikana jo itselleni luvannut: en juokse enää koskaan tavoitteellista maratonia ulkomailla tai osallistu triatlonin täysmatkalle tavoiteellisesti. Nämä projektit ovat minulle liian suuria ja vievät ilon harjoittelusta. Olen myös havainnut, että pidän enemmän hapoista reisissä kuin korvien välissä. Usean tunnin harjoitukset eivät ole minua varten, pidän enemmän lyhyemmistä ja kovavauhtisista harjoituksissta. Jos minut vielä joskus saadaan houkuteltua pitkille juoksumatkoille, lähden matkaan rennommalla otteella.
Nyt kuitenkin painetaan vielä tiukasti. Vaikka vuodatus oli pitkä, on heinäkuussa tullut määrällisesti enemmän harjoitusta kuin muissa kuukausissa. Heinäkuussa harjoittelin 36 tuntia, kun alkuvuoden saldo on tähän mennessä 210 tuntia. Koko vuonna juoksukilometrejä on 1200, toiseksi suosituin harjoitusmuoto on salibandy, jota on tullut pelattua 30 kertaa tämän vuoden puolella.
Toisaalla Tahiti on painanut tiukkaa juoksupainotteista harjoittelua. Harjoitteluun mies on käyttänyt myös työmatkoja, joista tulee aika pitkiä pätkiä. Välillä 20 kilometrin matkasta osa on taittunut pyörällä. Aika Muukkosmaista menoa! (P. Muukkonen harjoittelee vain työmatkoilla ja juoksee puolimaratonin 1.06) Viime aikoina Tahitin harjoittelu on ollut hankalaa. Mies puhkuu ja puhisee, vaikka vauhti olisi vähäistä. Pientä kevennystä harjoitteluun on haettu levosta, katsotaan kuinka tepsii.
Sir Michael on siirtynyt työpaikalleen sorvin ääreen. Puhelinhaastattelujen perusteella mies sai lomalle harjoitteluun tiukan vaihteen päälle, eikä nilkkavaiva suuremmin ole häirinnyt tielenkkejä. Hämeenlinnan lähistöltä onkin voinut bongata hikisen hujopin vaappumassa kahden ja puolen tunnin lenkkejä. Toivottavasti Sir saa samanlaisen tahdin päälle harjoitteluun myös töiden aloittamisen jälkeen, sillä tällä miehellä on todellinen "Make or Break"-tilanne. Viime vuoden fiasko Pariisissa ei saa toistua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)