Elokuun ensimmäinen viikko toi mukanaan ensimmäiset maratonharjoitukset. Vaikka maraton on häirinnyt kesän grillailuja jo heinäkuussakin, tällä viikolla aloitin varsinaiset maratonharjoitukset. Niitä osui viikolle kaksi. Torstaina juoksin Himoksella 21 kilometriä, joista 16 viimeistä maratonvauhtia 4 min/km. Sunnuntaina juoksin Tahitin kanssa pitkän treenin, jonka loppupuolella oli tarkoitus juosta 4 kilometriä maratonvauhtia. Itse jaksoin vain kaksi kilometriä kunnon vauhtia, mutta pituutta lenkille kertyi peräti 32 kilometriä.
Viikolla oli muitakin kovia harjoituksia. Tiistaina ja keskiviikkona juoksin kumpanakin päivänä 22 kilometriä. Lauantaina kokeilin vauhtia Pirkkolassa hiekka-kolmosella: 9.49 min/3km. Aika jäi 5 sekuntia ennätyksestä, mutta oli tyydyttävä tiukan harjoittelun keskellä. Vaikka maanantaina pidin lepopäivän, juoksin tietä enemmän kuin koskaan aiemmin viikossa: 113km.
Nyt on viisi harjoitusviikkoa jäljellä. En tavoittele mitään tiettyjä juoksumääriä, mutta kaksi maratonharjoitusta viikossa on tavoite. Pitkän lenkin pituudeksi kelpaa 30 kilometriä ja maratonvauhtisten tasavauhtisten juoksujen vähimmäismitta on 15 kilometriä, tavoiteltava pituus yli 20 kilometriä. Enää kymmenen kertaa tarvitsee itseään rääkätä. Ja tietysti myös itse maraton. Tsemppiä kaikille duunin aloittamiseen ja siitä taas liikuntatavotteita kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti