"Kyllä joka kesä pitää Mäkkiin päästä!" -vastasi Brotelai-Mikko kysymykseeni, lähtisikö hän maukaan Porvoon reissulle. Aiemmin olin jo pyytänyt Kiritykin mukaan matkaan. Reittisuunnitelma oli yksinkertainen vanhaa tietä edestakaisin Porvooseen. Tauko pidetään Mäkkärissä. Tapaamispaikaksi sovittiin Tekniikan museon portti.
Reissu lähti sateisesti liikkeelle. Ensimmäisen ongelman koimme jo Hakunilassa, kun Kiritykin eturengas puhkesi. Ulkorenkaassa oli kiinni suurehko kivi, joka oli painunut melkein läpi ulkorenkaasta aihettuaen puhkeamisen. Tässä vaiheessa rengastyöt vielä hymyilyttivät ja matkaan päästiin nopeasti. Maatieosuudella Brotelai-Mikko innostui vauhdittamaan ja tasaisella vauhti oli noin 34 km/h. Aika nopeasti saavuimmekin Mäkkäriin. Ravintolan pihassa havaitsimme, että Brotelain pyörän takarengas oli kulunut aivan loppuun. Kuidut olivat jo pettäneet ja jäljellä oli vain pistosuojaus. Brotelai soitti varoitussoiton kotiin: matka saattaisi päättyä pian. Syödessä satoi rankasti, osuipa tauko hyvään paikkaan!
Matkan Helsinkiä kohti aloitimme auringonpaisteessa. Brotelai-Mikon takarenkaalle naurettiin:
Ajoimme ehkä kilometrin tai kaksi, kun ennustus kävi toteen. Brotelai-Mikon takarengas räjähti. Brotelai soitti huoltoautolle. Huoltoauton kanssa keskustellessa Brotelai ei päättänytkään jättää leikkiä kesken, vaan tilasi vaihtopyörän. Vaihtopyörää jäätiin odottelemaan bussipysäkille:
Vaihtopyörä saapui:
Loppumatkalle lähdimme suht luottavaisin mielin siitä, että vihdoinkin matka taittuisi. Matka sujuikin reilut kymmennen kilometriä, mutta sitten Kiritykiltä puhkesi takarengas. Nyt ruvettiin jo tutkimaan renkaita. Renkaissa oli mielettömästi hiekkaa kiinni. Kuusi kivenmurikkaa kaivettiin kumeista ulos. Tarttuuko sadekelillä hiekka renkaisiin helpommin? Kiritykillä oli aiemmin ollut renkailla vain yksi rengasrikko ja sekin oli nastasta. Minulla on samojen kumien vanhempi malli, eikä rengasrikkoja ole ollut. Kiritykin rengastuksena toimii uusi Shwalbe Utremo ZX, minulla on Ultremo R.1. Kiritykki vaihtoi alleen viimeisen sisäkumimme ja rengas täytettiin kaasupatruunalla, koska Brotelai-Mikon huoltokamat menivät toisen pyörän mukana.
Vanhankaupunginkoskella hyvästeltiin Kiritykki pitkän päivätyön tehneenä. Haagaan saavuimme Brotelain kanssa kello 18.10. Lähdöstä oli kulunut yli seitsemän tuntia. Ajoaikaa oli kulunut 4.38. Matkaa olimme taittaneet 118 kilometriä. Pyöräilyhistoriamme pisin ravintolakeikka oli hoidettu vaikeuksista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti